KORIPALLO Lauri Markkasen edustama Utah Jazz päätti kautensa kotiyleisönsä edessä NBA:ssa voittoisasti. Jazz päihitti Denver Nuggetsin koriluvuin 118-114.
Voitolla ei ollut kuitenkaan merkitystä Jazzin kauden jatkon kannalta. Seuran jääminen ulos pudotuspeleistä oli varmistunut jo aiemmin viikolla.
Markkanen päätti kautensa kotiyleisönsä edessä siviilivaatteissa. Hän ei pelannut ottelussa käsivamman takia, mutta kävi kiittämässä yleisöä ja sai upeat kunnianosoitukset.
Jazz jäi odotetusti rannalle pudotuspeleistä. Kauden ennakkokaavailuja ajatellessa oli jopa hienoinen yllätys, että seura oli taistelemassa pudotuspelipaikasta runkosarjan kauden viimeiselle viikolle saakka.
Markkanen pelasi parhaan NBA-kautensa toistaiseksi. Hän oli monessa ottelussa aivan huikeassa iskussa Ei ole perustelematonta väittää, että Markkasen ansiosta Utah Jazz pelasi odotettua paremmin.
Loukkaantumiset varjostivat Markkasen loppukautta. Käsivammasta kärsinyt Markkanen pelasi vain kolme ottelua viimeisestä kymmenestä.
Utah Jazzilla on pelaamatta runkosarjasta vielä yksi ottelu. Jazz pelaa sunnuntaina Los Angeles Lakersia vastaan ja voi sen jälkeen aloittaa kesälomansa.
Markkasella ei lomailuun ole aikaa. Hän pukeutuu seuraavaksi armeijan harmaisiin aloittaessaan asepalveluksensa Suomen armeijassa huhtikuussa.
Loppukesällä Markkanen valmistautuu puolestaan koripallon MM-kisoihin, joissa Suomi on mukana.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Ilves nousi tukalasta paikasta voittoon – sarja nyt tasan
Kommentoi Facebookissa