Lauri Markkasen Utah Jazz ajautui tappioputkeen

Lauri Markkanen siirtyi syksyllä 2022 Utah Jazzin NBA-joukkueeseen. (Kuva NBA)

Lauri Markkasen Utah Jazz koki kolmannen perättäisen tappionsa NBA:ssa. Sacramento Kings voitti yhden pisteen marginaalilla.

KORIPALLO Lauri Markkanen pelasi vahvan ottelun NBA:ssa perjantaina. Se ei kuitenkaan auttanut, sillä hänen seuransa Utah Jazz kärsi kolmannen peräkkäisen tappionsa.

Taisto oli tiukka. Sacramento Kings oli Utahia parempi pisteen marginaalilla koriluvuin 126-125.

Ottelu ratkesi 9,2 sekuntia ennen loppusummeria Kevin Huerterin heitettyä kolmosen sisään. Markkanen sai lopussa mahdollisuuden voittoheittoon, mutta ei osunut.

Peliaikaa reilut 34 minuuttia saanut Markkanen esiintyi muuten hyvin. Hän keräsi 36 pistettä ja taisteli viisi levypalloa.

Kolmostarkkuudessaan Markkanen ei tosin loistanut. Hän pussitti seitsemästä kolmen pisteen heiton yrityksestään vain yhden.

Kahden pisteen heitoista Markkanen sai 15 sisään 17 yrityksestään. Hän upotti myös kaikki kolme vapaaheittoaan.

Markkanen siirtyi Utahiin viime syyskuussa ja on ylittänyt seurassa odotukset. Kyseessä oli jo yhdeksäs kerta tällä kaudella, kun Markkanen heitti 30 pistettä tai enemmän.

Jazz aloitti kautensa erittäin hyvin ja oli loppusyksystä taistelemassa kärkisijoista. Talven tultua menestyskäyrä on kääntynyt laskuun.

Jazz on nyt läntisen konferenssin kymmenennellä sijalla. Joukkueella on 19 voittoa ja 19 tappiota.

Konferenssin kuusi parasta joukkuetta etenee NBA:ssa suoraan pudotuspeleihin. Sijoille 7-10 päätyneet joukkueet pelaavat pudotuspelikarsinnat.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Jalkapallolegenda Pele on kuollut

Kommentoi Facebookissa