KORIPALLO Suomen miesten maajoukkue Susijengi on erittäin lähellä MM-kisapaikkaa voitettuaan Tampereella torstaina pelatussa karsintaottelussa Israelin koriluvuin 79-73. Suomi on voittanut kesällä kaikki kolme MM-karsintaotteluaan ja jokaisessa niissä Lauri Markkanen on ollut ratkaiseva pelaaja.
Ei olisi väärin väittää, että Markkanen on vienyt pitkälti omalla panoksellaan Susijengin MM-kisojen porteille.
– Lauri nostaa joukkueen kattoon niin sanotusti. Kun Lauri on messissä, antaa se mahikset ihan mihin vaan, kommentoi Susijengin kapteeni Shawn Huff.
Huff muistuttaa, että yksi pelaaja voi ratkaista koripallossa paljon. Markkanen on siitä selkeä todiste.
– Koripallossa on vaan viisi kaveria kentällä. Jos yksi sun joukkueesta voi olla ihan missä pelissä tahansa kentän paras pelaaja, antaa se sulle mahdollisuuden voittaa ihan jokaisen ottelun.
Markkasen huikeat taidot vievät Huffin mukaan koko joukkuetta eteenpäin.
– Se nostaa kollektiivisesti koko sen joukkueen itseluottamuksen tasoa. Jos hoidan oman tonttini hyvin, ja meillä on tämmöinen kaveri kuin Lauri Markkanen, joka voi ratkaista ottelun. Sen merkitystä ei pysty edes kuvailemaan.
Markkasella oli Israel-ottelussa heikkojakin jaksoja, mutta voitto tuli silti.
– Laurin ensimmäinen puoliaika oli huikea. Sitten se tilanne, että joutuu puolustamaan myös. Verrattuna NBA-tempoon tää oli aivan huikea ottelu. Miten toi Israel juoksee ja hyökkää, niin siinä ei voi hetkeäkään levätä. Piti ottaa vähän lyhyempää vaihtoa Laurille, totesi Suomen joukkueen päävalmentaja Lassi Tuovi.
Markkanen on Suomelle joka tapauksessa korvaamaton vahvistus. Hänen panoksellaan Suomi on pitkälti jo MM-kisojen porteilla.
– Se, että meillä on tommoinen täsmäase, helpottaa se kaikkien muidenkin pelaamista. Se on se tärkein juttu, Tuovi sanoi.
Israelillakin oli kova joukkue Tampereella. Markkanen itse korosti Suomen voittaneen vahvalla joukkuepelillä useamman hänen joukkuekaverinsa onnistuttua esityksessään.
– Israel heitti aika hyvin. Saatiin vähän hanaa suljettua siinä ja saatiin puolustuslevypalloja. Sitten me päästiin pelaamaan omien etujen kautta avoimella kentällä. Jätkät teki isoja koreja myös. Kovia ratkaisuja. Oli ilo kattoa, kun muut teki hommia neljännessä erässä ja laittoivat palloa pussiin.
Pelitempo oli todella kova. Markkanen kiittelikin valmennusjohtoa, että sai riittävästi lepoaikaa.
– Joskus tulee näitä päiviä, että tuntuu vähän vaikeammalta. Kyllä se sitten lähti siitä. Mutta kyllä huomasi, että tämmöisessä tärkeässä pelissä antaa kaikkensa, niin kyllä se vei energiaa. Kiitokset valmentajille, ettei tarvinnut pelata kahdeksaa minuuttia putkeen, vaan sain huilia siinä.
– Pitkiä pätkiä tuli ilman vihellyksiä, niin se oli aika rankkaa. Mutta kyllä Israel on joukkueena semmoinen, että liikuttaa palloa hyvin niin koko kentällä kuin puolellakin kentällä. Tänään sai olla valmiina, hän jatkoi.
Markkanen on Susijengille korvaamaton vahvistus, mutta hän löytää puolustuspelistään paljon parantamisen varaa.
– Yritän olla niin monipuolinen pelaaja kuin pystyn ja siinäkin on aika paljon kehittymistä, että pystyn niitä voittojakin puolustamaan. On se meille iso etu, että meillä on muitakin jätkiä, jotka pystyvät puolustamaan voittoja.
Pelitahti on maajoukkueessa nyt kova. Sunnuntaina Tallinnassa pelataan MM-karsintaottelu Viroa vastaan ja ensi viikon perjantaina alkaa EM-turnaus Prahassa.
NBA-kauteenkin valmistautuvaa Markkasta kova tahti ei haittaa.
– Hauskaahan se on pelata koripalloa. Treenit jäävät vähemmälle ja pidän hauskaa tuolla isolla parketilla. Mennään päivä kerrallaan. Nyt nautitaan tästä voitosta tänään ja huomenna katseet kääntyvät Viroon.
Mitä Markkanen odottaa Viro-ottelusta?
– Odotan voittoa, hän vastasi.
Voitto Virosta saattaisi jo varmistaa Susijengin MM-kisapaikan.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Tampereen hurmannut Susijengi pehmitti Israelin – MM-kisapaikka hyvin lähellä
Kommentoi Facebookissa