JÄÄKIEKKO Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen ilmoitti maanantaina miehistönsä ensi viikolla pelattavaan Karjala-turnaukseen. Joukkueessa on mukana mielenkiintoisia nimiä, joista moni lienee mukana ensi kevään MM-kotikisoissa.
Yksi mielenkiintoisimmista nimistä on yli neljän vuoden tauon jälkeen maajoukkueeseen palaava Valtteri Filppula. Stanley Cupin voittanut ja yli tuhat NHL-ottelua pelannut 37-vuotias Filppula on pelannut tällä kaudella Sveitsin liigassa Geneve-Servettessä vahvoin esityksin
Filppulan joukkuekaveri puolustaja Sami Vatanen on myös saanut kutsun mukaan. Hänet nähtiin Leijona-paidassa viimeksi viisi vuotta sitten.
Vatanen ei täksi kaudeksi saanut mieleistään sopimusta NHL:ään ja päätti hakea vauhtia Sveitsistä. Filppulan ja SKA Pietarin puolustajan Mikko Lehtosen tavoin Vatanen on yksi niistä Karjala-turnauksen pelaajista, joilla lienee saumoja päästä mukaan Leijonien olympiajoukkueeseen Pekingiin ensi helmikuussa, NHL-pelaajat ovat Pekingissä mukana.
Kokeneiden pelaajien lisäksi joukkueesta löytyy neljä ensikertalaista. Leijonissa debytoivat SaiPan maalivahti Niclas Westerholm, HIFK:n puolustaja Kasper Kotkansalo, KooKoon Heikki Liedes sekä SaiPan Ville Petman.
Karjala-turnaus pelataan 11.-14.11. Suomi kohtaa Venäjän torstaina, Tshekin lauantaina ja Ruotsin perinteisessä isänpäivän ottelussa sunnuntaina.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Jesse Puljujärven putki päättyi – suomalainen seurakaveri kuitenkin sankarina
Kommentoi Facebookissa