Leijonat pelasi kaksi erää kehnosti – nousi lopulta hienoon voittoon

Suomi on miesten jääkiekon hallitseva maailmanmestari

Suomi on miesten jääkiekon hallitseva maailmanmestari. (Kuva AOP)

Suomi voitti jääkiekon EHT-turnauksessa Malmössä Tshekin voittolaukauskisan päätteeksi.

JÄÄKIEKKO Leijonat nousi 0-2 -tappioasemasta voittoon Tshekkiä vastaan Malmössä pelatussa Ruotsin EHT-turnauksen ottelussa. Ratkaisu nähtiin lopulta rankkarikisassa, jonka voiton myötä Leijonat vei ottelun nimiinsä lukemin 3-2.

Leijonien suureksi sankariksi nousi vuoden 2016 nuorten MM-kultajoukkueen puolustaja Vili Saarijärvi. Hän tasoitti ottelun varsinaisella peliajalla 2-2:een ja iski kylmähermoisen ratkaisun voittomaalikisassa.

Kaksi erää Leijonat pelasi heikosti. Suomi pysyi siedettävissä tappiolukemissa maalivahtinsa Janne Juvosen hyvillä torjunnoilla.

Kolmannessa erässä Leijonat sai pelinsä viimeinen kulkemaan. Ajassa 46.22 Miika Koivisto laukoi ja Teemu Turunen ohjasi kiekon ilmasta Bartosakin suojusten taakse.

Viitisen minuuttia myöhemmin syntynyt Suomen tasoitusmaali oli komeaa katsottavaa. Saarijärvi latasi sielunsa kyllyydestä todellisen pommin ylivoimalla.

Maalista syöttöpisteen tililleen kirjauttivat Jere Innala ja Anton Lundell. Tehopiste oli Lundellille ensimmäinen A-maajoukkueessa.

Leijonat koki maalin jälkeen ikävän takaiskun, kun Otso Rantakari loukkasi polvensa. Hänet talutettiin pukusuojaan.

Jatkoajalla ei maaleja nähty, joten ratkaisu haettiin rankkareilla, joissa siis Saarijärvi kietaisi Juvosen tavoin sankarin viitan harteilleen.

Suomi pelaa turnauksen viimeisen ottelunsa sunnuntaina klo 17 alkaen Ruotsia vastaan.

Teksti Otto Palojärvi ja Kari Aho

Lue myös: Venäjä pehmitti Leijonat – suomalaisten upea maali hylättiin

Kommentoi Facebookissa