Leijonat saalisti MM-kisoissa ensimmäisen voittonsa Iso-Britanniasta – ”Paketti pysyi tiiviinä loppuun asti”

Jussi Olkinuora torjui MM-debyytissään nollapelin Iso-Britanniaa vastaan.

Jussi Olkinuora torjui MM-debyytissään nollapelin Iso-Britanniaa vastaan. (Kuva AOP)

Sekä vuoden 1951 että vuoden 1962 MM-kisojen kohtaamisessa Iso-Britannia oli ollut parempi.

JÄÄKIEKKO Suomi nappasi perjantai-iltana historian ensimmäisen voittonsa Iso-Britanniasta joukkueiden kohdatessa kautta aikojen kolmannessa ottelussa MM-kisoissa. Kosicessa loppulukemat kirjattiin Leijonille 5–0 (0–0, 3–0, 2–0). Sekä vuoden 1951 että vuoden 1962 MM-kisojen kohtaamisessa Iso-Britannia oli ollut parempi.

Leijonien kenttähallinnasta huolimatta maalinteko oli varsinkin ottelun alussa vaikeaa. Toni Rajala onnistui tekemään avausmaalin ylivoimalla vasta toisen erän alussa. Jokainen leijonamaali kirjattiin eri pelaajalle. Suomalaisista maalinteossa onnistuivat Rajalan lisäksi Atte Ohtamaa, Joel Kiviranta, Kristian Kuusela ja Mikko Lehtonen.

Leijonien joukkueenjohtaja Mika Kortelainen löysi ottelusta myös muita onnistumisia.

– Historiallinen voitto ja ennen kaikkea kärsivällinen ja tasapainoinen 60-minuuttinen. Jaksettiin ja maltettiin pelata meidän identiteetin jääkiekkoa, mistä tuloksena tyylipuhdas voitto, Kortelainen kommentoi.

Kortelaisen mielestä ilahduttavinta oli se, että maalintekijätilastoihin tuli uusia nimiä näissä kisoissa ja laajalti onnistumisia.

– Paketti pysyi tiiviinä loppuun asti ja pelin kruunasi Olkinuoran MM-debyytti ja siinä nollapeli.

Pelicansin riveissä viime kauden torjunut ja KHL-seura Admiral Vladivostokiin siirtyvä Olkinuora torjui kuitenkin ottelussa vain 12 kertaa. Hänelle merkittiin myös syöttöpiste Toni Rajalan 1–0-maaliin.

Suomen seuraava ottelu on sunnuntaina 19.4. klo Ranskaa vastaan.

  • Lähde Suomen Jääkiekkoliitto

Lue myös: Kaapo Kakko taituroi huikean maalin kun Suomi nousi voittoon – ”Se on hyvän joukkueen merkki”

Kommentoi Facebookissa