RAJAVALVONTA Helsinki-Vantaan lentoasemalla oli erityinen hätätilanne lauantaina, kun lennolta saapunut Suomen kansalainen tuupertui elottomana maahan rajatarkastuksen jälkeen. Rajatarkastajat aloittivat välittömästi painelu-puhalluselvytyksen. Keski-Uudenmaan pelastuslaitos siirsi potilaan jatkohoitoon.
Lentoasemalla tavattiin viime viikon aikana 27 etsintäkuulutettua, ja maahan pääsy evättiin yhdeksältä henkilöltä. Asiakirjatutkintaryhmän toimesta havaittiin kolmen tapauksen yhteydessä yhteensä seitsemän väärää tai väärennettyä asiakirjaa. Sataman rajatarkastusyksikkö suoritti viikon aikana rajatarkastuksen 5372 henkilölle Helsingin Länsisatamassa.
Suomenlahden merivartioston rikostorjuntayksikössä avattiin kaksi uutta esitutkintaa, joissa nimikkeinä on väärennys, rekisterimerkintärikos, valtionrajarikos, väärän henkilötiedon antaminen, ajoneuvorikkomus ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.
Vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen hyvä veneilysää lisäsi meripelastustapahtumien määrä edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan nähden. Myös huvialusten talvitelakoinnit ovat käynnissä, mikä lisää osaltaan huvialusliikennettä. Viikon aikana oli yhteensä 22 meripelastus- ja avustustehtävää, kun edellisellä viikolla niitä oli 16.
Viikolla suoritettiin myös kalastuksenvalvontaa. Silloilla ja rannoilla oli paljon kalastajia, joista iso osa ulkomaalaisia, erityisesti Virosta ja Venäjältä. Kalastonhoitomaksut oli pääosin suoritettu. Alkuviikolla Kivenlahden sillalta lähti yksi kalastaja karkuun, jättäen virvelit, verkot, repun ja saaliin jälkeensä. Hylätyt tarvikkeet toimitettiin poliisille.
Kommentoi Facebookissa