JÄÄKIEKKO SM-liigan kärkijoukkue Lukko otti perjantain huippuottelussa voiton Kärpistä maalein 2-1. Kärpille sattui toisessa erässä sysimusta hetki, joka riitti Lukolle voittoon. Vili Saarijärvi ja Robin Press osuivat minuutin sisällä.
Aleksi Mustonen kavensi kolmannen erän puolivälin jälkeen 1-2:een. Se jäi oululaisten ainoaksi osumaksi.
Lukko nousi 27 pisteeseen ja jatkaa sarjan kärjessä. Kärpät on sijalla 10 kerättyään 12 pistettä, mutta on pitkän koronakaranteeninsa takia pelannut neljä ottelua Kärppiä vähemmän.
Sarjakakkonen Ilves tyrmäsi Sportin peräti 6-1. Illan hahmo oli viime kaudella New York Rangersin NHL-organisaatiosta Tampereelle palannut Ville Meskanen. Hän teki Sportia vastaan kaksi maalia.
Ilves on voittanut kauden 11 ottelustaan kahdeksan. Lukosta Ilves on jäänyt kolme pistettä.
Sarjakolmonen KalPa voitti Savon derbyssä Jukurit 4-1. KalPa on voittanut seitsemästä ottelustaan kuusi. Lukkoon kuopiolaisilla on matkaa yhdeksän pistettä.
Kouvolassa KooKoo johti Samuli Ratisen maalilla TPS-ottelua pitkään 1-0, mutta päätöserässä TPS nousi rinnalle ja ohi. Timur Ibragimov ja Josh Kestner nostivat turkulaiset 2-1 -voittoon.
Lahdessa Pelicans teki selvää jälkeä Ässistä ja voitti 5-2-lukemin. Waltteri Merelä tehoili tehot 0+3.
Suomen merkittävimpiin kiekkolupauksiin lukeutunut Kristian Vesalainen teki perjantai-iltana maukkaan paluun SM-liigakaukaloihin. Vesalainen onnistui kahdesti maalinteossa, kun HPK kaatoi HIFK:n 4-1.
Vesalainen iski ottelussa HPK:n avausmaalin upealla laukauksellaan ja toinen osuma syntyi tyhjään HIFK:n nuottaan.
– Tosi kova kamppailu oli. Ihan täysiä sai painaa. Ei ole oma peli vielä siinä, missä haluan, mutta hyvä, että tuli onnistumisia, niin saa vähän nautittua tästä pelaamisesta, Vesalainen summasi C Morelle.
Vesalainen ja HPK olivat perjantaina tylyjä. Paikat käytettiin hyväksi.
– Kyllä me olimme tänään tosi raakoja tuossa ylivoimalla. Puolustimme todella hyvin ja sitten kun paikat tulivat, niin laitoimme tosi kovalla prosentilla sisään, Vesalainen kehui.
Teksti Ville Hirvonen ja Otto Palojärvi
Lue myös: Jokereissa hurja määrä koronatartuntoja – kausi kuitenkin jatkuu
Kommentoi Facebookissa