LUOMU Luonnonvarakeskuksen tuore maa- ja elintarviketalouden vuosikatsaus kertoo luomuruuan myynnin kasvavan maailmalla ja Suomessa vauhdilla. Samalla luomutuotannossa oleva peltoala laajentuu nopeasti. Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden vienti Suomesta vetää nyt ennätystahtia.
Luomuelintarvikkeiden ja -juomien globaalin myynnin arvioidaan yltävän kuluvana vuonna runsaaseen 100 miljardiin euroon. Vuotuinen kasvu on jatkunut 10 prosentin tietämissä vuodesta 2000 asti. Luken tutkimusprofessori Jyrki Niemen mukaan näin nopea kasvu on jotakin, mistä perinteinen elintarvikesektori voi vain uneksia – ja kasvupotentiaali vaikuttaa edelleenkin valtavalta.
– Suosion taustalla on kuluttajien kasvava kiinnostus luonnonmukaisesti tuotettuihin elintarvikkeisiin ja positiiviset mielikuvat luomuelintarvikkeista. Kuluttajat ostavat luomua, koska pitävät tuotteita terveellisinä, aitoina ja maultaan alkuperäisinä.
Myös Suomessa luomutuotteiden myynti on kasvanut 2010-luvulla yli 10 prosentilla vuodessa. Viime vuonna luomutuotteita myytiin maamme vähittäiskaupoissa yhteensä 336 miljoonalla eurolla.
– Luomutuotannon on pitkään ajateltu palvelevan korkean tuloluokan kuluttajia. Markkinat ovat kuitenkin laajentumassa varakkaista kuluttajista yleisemmin elintarvikkeiden laadusta ja turvallisuudesta kiinnostuneiden kuluttajien valtavirtaan. Ihmisten kiinnostus ympäristöasioihin tukee osaltaan luomutuotteiden kasvavaa menekkiä, Niemi toteaa.
Luomun markkinaosuus ruuan vähittäismyynnistä on Suomessa kuitenkin edelleen pieni, 2,4 prosenttia. Suomen peltoalasta luomuviljelyssä oli viime vuonna 13 prosenttia eli luomuviljeltyä peltoa oli lähes 300 000 hehtaaria. Luomuviljelyä harjoitti noin 5 000 maatilaa, mikä on 11 prosenttia kaikista maatiloista. Luomutilojen keskikoko on tavanomaisia tiloja suurempi.
Luomukotieläintiloja on Suomessa noin tuhat. Niistä valtaosa tuottaa naudanlihaa tai maitoa. Luomumaitoa tuotetaan Suomessa nykyisin neljä kertaa enemmän kuin vuosituhannen alussa. Viime vuonna meijereihin toimitettiin luomumaitoa lähes 70 miljoonaa litraa, mikä on kolme prosenttia kaikesta maidosta.
Luomun osuus naudanlihantuotannosta on noin kolme prosenttia, sianlihasta alle puoli prosenttia, mutta kananmunista jo seitsemän prosenttia. Luomumunien tuotanto on kolminkertaistunut vuodesta 2010.
Luomuelintarvikkeiden vienti kasvaa nopeasti, mutta niiden osuus kokonaisviennistä jää noin kahteen prosenttiin. Luomutuotteita vietiin Suomesta vuonna 2018 vajaan 30 miljoonan euron arvosta.
Lue myös: Luomumansikat kypsyvät juhannuksen jälkeen – kartta ja lista suomalaisista luomutiloista linkkinä
Kommentoi Facebookissa