MAATALOUS Kajaanin Jormuan kylällä sijaitsevalla Terhi ja Jari Kortelaisen lypsykarjatilalla on viimeiset 20 vuotta raivattu, rakennettu ja luotu maidontuotannon ympärille kestävät raamit.
– Kymmenellä lypsävällä aloitettiin, mutta jo samana vuonna 1999, kun ostin tilan perikunnalta, ryhdyimme rakentamaan uutta, 40-paikkaista lypsypihattoa. Siitä lähtien tilaa on kehitetty, mutta kuitenkin hyvin maltillisesti, Jari taustoittaa.
Alku tilanpidolle oli myös siinä mielessä mielenkiintoinen, sillä kaupungissa varttunut Terhi-emäntä sanoo opetelleensa kaiken alusta.
– Minusta ei koskaan pitänyt tulla maanviljelijää, mutta sitten tuli Jari ja rakkaus viitoitti tien lypsykarjatilan emännäksi. Hyvin tässä on kuitenkin pärjätty, kun arkea on rakennettu avoimin aistein ja kustannustehokkain ratkaisumallein. Minä toimitan tilan talousosaajan virkaa, joten joskus joudun ampumaan alas hyviäkin ideoita. En tahallani, vaan hyytävien hintalappujen takia, Terhi kertoo naureskellen.

Vuosien suunnittelu
Vaikka Kortelaisen tilalla edetään maltillisin askelmerkein, niin kehittyminen ei ole jäänyt joutokäynnille.
– Olemme aina satsanneet eläinten hyvinvointiin sekä omaan työympäristöön. Esimerkiksi vuonna 2017 teimme navettaan täydellisen peruskorjauksen. Uusimme kaikki mahdollisen, ilmastoinnista ja valaistuksesta lähtien.
Vaikka tilan lypsyasemalla varustettu pihatto on peruskorjattu nyt tähän päivään, niin lähitulevaisuuden tavoitteisiin kuuluu kuitenkin uuden lypsypihaton rakennuttaminen. Sitä on suunniteltu jo vuosia.
– Jos kaikki menee mallikkaasti, niin kuokka isketään maahan vuonna 2020 ja käyttöönotto tulee olemaan saman vuoden puolella.
Isäntäparin omasta kynästä muovautunut pihattomalli tulee sisältämään aluksi kaksi robottia sekä noin 170 lehmäpaikkaa.
– Samassa yhteydessä rakennamme erillisen vasikkalan ja nuorkarja jää entisiin tiloihin. Uuden työpaikan hintalappu tulee olemaan noin kahden miljoonan euron luokkaa, joten suunnitelmat tehdään jokaista tolppaa myöten hyvin tarkkaan. Lopputuloksen tulee olla yksinkertainen, toimiva ja meidän näköinen työpaikka, Terhi ja Jari suunnittelevat.

Uusien asioiden opettelua
Isäntäpari Kortelainen nostaa tilansa kantavimmaksi vahvuudeksi hyvän parisuhteen.
– Kun kemiat toimivat, myös osaaminen korostuu. Ja kun nämä osa-alueet ovat kunnossa, niin maidontuotannosta heijastuu hyvä signaali myös muihin perheenjäseniin. Korostamme kaikessa avoimuutta ja rehtiä joukkuepeliä.
Uuden pihaton myötä myös Kortelaisen tilalla alkaa maidontuotannon suhteen uusi sävellaji. Muutoksessa tulevat olemaan mukana myös perheen lapset, 13-vuotias Aada sekä Paavo, 18, joka työskentelee jatkossa tilan palkkalistoilla.
– Edessä on isot asiat. Tulossa on paljon uusien asioiden opettelua, kun työnkuva muuttuu. Mutta jossakin vaiheessa on vain otettava reippaampi askel eteenpäin. Nyt on sen aika, vaikka tälläkin karjamäärällä on pärjätty. Pärjääminen on vaatinut kuitenkin tarkkaa talouden hallintaa.
Lue myös: Omatoimisuus on maatalouden vahvimpia valttikortteja – ”Naapuriapua annetaan jos tarvitaan”
Kommentoi Facebookissa