Maastokuorma-auton hytissä olleet varusmiehet selviytyivät – menehtyneet istuivat lavalla

Suomen puolustusvoimien Sisu A2045 -maastokuorma-auto, jollainen oli osallisena tasoristeysonnettomuudessa.

Suomen puolustusvoimien Sisu A2045 -maastokuorma-auto, jollainen oli osallisena tasoristeysonnettomuudessa. (Kuvituskuva Antti Leppänen)

Liikkeellä oli viisi ajoneuvoa, kaikki matkustajat olivat asiallisesti istuimissa.

ONNETTOMUUS Puolustusvoimien maastokuorma-auton ja kiskobussin välisen Raaseporissa tapahtuneen kohtalokkaan onnettomuuden tutkinta on edennyt. Vakavasti loukkaantuneiden tila on HUS:n kertoman mukaan vakaa. Poliisi ei vielä ole aloittanut varsinaisia kuulusteluja suodakseen loukkaantuneille toipumisrauhan.

Alustavien puhuttelujen perusteella tapahtumatiedot ovat tutkinnassa täsmentyneet. Niiden mukaan liikkeellä oli yhteensä viisi ajoneuvoa, joista kolme ensimmäistä olivat kuorma-autoja, joiden perässä ajoi yksi kantahenkilökunnan auto ja yksi moottoripyörä.

Turma-ajoneuvo oli näistä ensimmäinen. Poliisin antamista alkutiedoista poiketen ajoneuvo oli Sisu A2045 eikä niin sanottu Masi.

Turma-ajoneuvon hytissä oli kolme varusmiestä ja lavalla viisi varusmiestä. Kaikki menehtyneet varusmiehet olivat lavalla asetuksen mukaisessa turvakehikossa olevissa istuimissa.

Turman tapahtumapaikka Skogbyn tasoristeys on liikenneviraston toimesta viimeksi tarkastettu 28.8.2017, jolloin näkyvyysolosuhteet on käyty läpi ja esimerkiksi mahdolliset vesaikot raivattu. Rataosalla on nopeusrajoitus 120 km/h. Kiskobussin DM12 huippunopeus on 120 km/h.

Tapahtuma-aikana sääolosuhteet ovat olleet erittäin haastavat ja näkyvyys huono. Poliisi jatkaa tutkintaa. Edessä on vielä muun muassa asianosaisten kuulustelut, talteen otetun materiaalin analysointi, oikeuslääketieteelliset tutkimukset ja puolustusvoimien säännöstöön tutustuminen.

Tänään hieman ennen klo 11 puolustusvoimien maastokuorma-auto törmäsi Raaseporissa henkilöauton kanssa Dragsvikintien ja Raaseporintien risteyksessä. Henkilöauton kuljettaja loukkaantui vain lievästi.

Päivän Lehti on aikaisemmin raportoinut asiasta muun muassa tässä.

Kommentoi Facebookissa