Mäkihypyssä vältettiin katastrofi – kaksi suomalaista toiselle kierrokselle

Niko Kytösaho lukeutuu Suomen mäkihypyn kärkinimiin

Niko Kytösaho lukeutuu Suomen mäkihypyn kärkinimiin. (Kuva AOP)

Niko Kytösaho oli normaalimäen MM-kilpailussa 26:s. Antti Aallon sijoitus oli 27:s.

MÄKIHYPPY Miesten normaalimäen MM-kilpailu Oberstdorfissa ei varsinaisesti tarjonnut säkenöiviä suomalaishetkiä. Kahden suomalaishyppääjän yltäminen toiselle kierrokselle oli kuitenkin odotettu tulos, eikä alisuoriutumisesta voinut puhua.

Tällä kaudella tasoaan hienosti parantanut Niko Kytösaho oli parhaana suomalaisena 26:s. Antti Aallon sijoitus oli 27:s.

Kytösaho hävisi kisan voittajalle Puolan Piotr Zylalle 43,4 pisteellä. Aalto hävisi Kytösaholle 0,5 pisteellä.

Kisan kolmas suomalaisosallistuja Eetu Nousiainen kaatui ensimmäisellä kierroksella pahan näköisesti. Hän selvisi onneksi mustelmilla.

Mitalit menivät kolmeen maahan. Saksan Karl Geiger hyppäsi hopealle ja Slovenian Anze Lanisek pronssille. Kisan ennakkosuosikki Norjan Halvor Egner Granerud epäonnistui ensimmäisellä kierroksella ja jäi neljänneksi.

Suomalaisen mäkihypyn tasoa haukuttiin koko 2010-luku. Perinnelajin tulevaisuus on huolettanut ymmärrettävästi. Pyeongchangin 2018 olympialaisissa Janne Ahonen oli paras suomalainen, vaikka oli edellisvuotena viettänyt nelikymppisiään.

Nyt 2020-luvulla näyttää hieman paremmalta. Aalto on yltänyt tasaisesti maailmancupin kisoissa toiselle kierrokselle jo kolmen kauden ajan ja on tällä kaudella saanut Kytösahosta hyvän kirittäjän.

Aallolle 27:s tila oli itse asiassa hänen paras sijoituksensa aikuisten arvokisoissa toistaiseksi. Lajin huipulle hänellä ja Kytösaholla on toki paljon matkaa.

Suurin haaste suomalaiselle mäkihypylle on lajin todella kapea harrastajapohja. Kaikki Suomen kilpamäkihyppääjät mahtuisivat yhteen Onnibussiin.

Nuorten MM-kisoissa suomalaiset eivät tänä vuonna pärjänneet. Ei ole enää realistista odottaa, että Suomi palaisi lähitulevaisuudessa mäkihypyn huippumaaksi.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Julia Kykkänen hävisi maailmanmestarille lähes sadalla pisteellä

Kommentoi Facebookissa