Markkinoille tupsahti jälleen uusi sähköauto – kiinalainen Byton esitteli katumaasturinsa

Bytonin crossoverista tulee tarjolle kaksi eri tehoversiota.

Bytonin crossoverista tulee tarjolle kaksi eri tehoversiota. (Kuva Byton)

Auto on nykymuodin mukainen crossover tai katumaasturi, ja se on virallisesti vielä konsepti.

AUTOT Automaailmaan on syntynyt viime aikoina niin paljon uusia sähköautovalmistajia, että asiantuntijoidenkin on jo hankala pysyä tilanteen tasalla. Asiaa ei helpota se, että suurin osa näistä tulokkaista on kiinalaisia. Yksi uusista kiinalaisfirmoista on nimeltään Byton, ja sitä vetää BMW:n i-sähköautodivisioonan entinen pomo Carsten Breitfeld.

Bytonin ensimmäisestä autosta julkaistiin tiiserikuva jo syksyllä, ja nyt uutuus tuotiin julkisuuteen koko komeudessaan Las Vegasin Consumer Electronics Show’n yhteydessä. Auto on nykymuodin mukainen crossover tai katumaasturi, ja se on virallisesti vielä konsepti. Se on kuitenkin kuulemma lähes tuotantovalmis, joten erot lopulliseen myyntiimalliin lienevät minimaalisia.

Bytonin crossoverista tulee tarjolle kaksi eri tehoversiota. Niistä edullisemmassa on 268-hevosvoimainen ja 400 newtonin väännön tuottava sähkömoottori, joka välittää voimansa auton takapyörille. Tehokkaammassa mallissa on puolestaan kaksi sähkömoottoria, joten se on nelivetoinen. Kokonaisteho kirjataan tässä tapauksessa 469 hepan lukemaan, ja vääntöä riittää peräti 710 newtonmetrin verran.

Bytonissa ei ole perinteisiä ovenkahvoja, vaan kasvot tunnistavat kamerat skannaavat biometristä dataa.
Bytonissa ei ole perinteisiä ovenkahvoja, vaan kasvot tunnistavat kamerat skannaavat biometristä dataa. (Kuva Byton)

Täyssähköisen katumaasturin tarvitsema virta saadaan modulaarisista litiumioniakuista, jotka muodostavat osan auton alustarakenteesta. Akkujen kapasiteettia ei ole vielä kerrottu, mutta toimintasäde on suostuttu sentään paljastamaan. Se on 400 kilometriä, ja isommalla akkupaketilla matka pitenee noin 520 kilometriin. Autossa on myös sen verran paljon ajoavustimia, että se kykenee nelostason itsenäiseen ajamiseen. Autonomisen menon takana piilee kameroiden, ultraäänisensorien, tutkien ja laserskannerien arsenaali.

Auto on suunniteltu niin, että komponentteja pystytään päivittämään teknologian kehittyessä. Bytonin perusrakenne mahdollistaa myös 5G-tasoisen mobiilidatayhteyden, joka kykenee jopa 10 gigatavun nopeuteen sekunnissa. Älyteknologiaa löytyy myös autoon sisäänpääsystä. Bytonissa ei nimittäin ole perinteisiä ovenkahvoja, vaan kasvot tunnistavat kamerat skannaavat biometristä dataa ja päästävät vain oikealla asialla olevat autoon sisään.

Ruutujen toimintoja pystyy käyttämään eleohjauksen sekä puheentunnistuksen avulla, ja ne toimivat älypuhelinsovelluksellakin.
Ruutujen toimintoja pystyy käyttämään eleohjauksen sekä puheentunnistuksen avulla, ja ne toimivat älypuhelinsovelluksellakin. (Kuva Byton)

Sisustaa dominoi puolestaan yli metrin levyinen näyttö, jonka kolme paneelia täyttävät koko kojelaudan. Ruutuja pystyy yksilöimään, ja niiden kirkkaus sekä taustavalo mukautuvat automaattisesti valoisuuden mukaan. Näytöillä esitetään myös kolmen taaksepäin suunnatun kameran kuvaa, joka korvaa perinteiset taustapeilit. Ruutujen toimintoja pystyy käyttämään eleohjauksen sekä puheentunnistuksen avulla, ja ne toimivat älypuhelinsovelluksellakin. Takamatkustajille on puolestaan kaksi näyttöä, joita käytetään samoilla menetelmillä.

Erikoisiin ratkaisuihin kuuluu myös rattiin integroitu kahdeksantuumainen tabletti, joka toimii muun muassa navigaattorin kosketusnäyttönä. Lisäksi jokaisessa istuimessa on kasvot tunnistava kamera, joka muistaa kunkin matkustajan henkilökohtaiset säädöt. Reilun 4,8 metrin pituista crossoveria lupaillaan tuotantoon ensi vuoden aikana, ja hinnat alkavat noin 45 000 dollarista. Katumaasturin jälkeen lanseerausvuorossa ovat samalle perusrakenteelle pohjautuva sedan ja tila-auto.

Kommentoi Facebookissa