TIEDE Yhdysvaltain avaruusjärjestä Nasa on julkaissut kuvia, jonka sen lähettämä Marsiin laskeutunut kuusipyöräinen Perseverance eli Sisu-mönkijä on lähettänyt. Kuvat on otettu mönkijän korkearesoluutioisilla Hazard-kameroilla laskeutumispakalta Jezeron kraatterista.
Mars-operaation keskeinen tehtävä liittyy astrobiologiaan, muun muassa muinaisen mikrobielämän merkkien etsimiseen. Mönkijä tutkii maaperän geologiaa ja menneisyydessä valinnutta ilmastoa, sekä tasoittaa tietä Punaisen planeetan tutkimiselle tulevaisuudessa ihmisvoimin.
Mönkijän mukana on myös pieni helikopteri, jonka tarkoitus on suorittaa ensimmäinen motorisoitu lento toisella planeetalla. Nasa lähettää yhteistyössä Euroopan avaruusjärjestön ESA:n kanssa myöhemmin aluksia Marsiin noutamaan kerätyt näytteet ja tuomaan ne maapallolle perusteelliseen analyysiin.
Perseverance on henkilöauton kokoinen, se painaa noin tonnin ja on viides Marsiin lähetetty mönkijä. Ensimmäinen Pathfinder laskeutui planeetalle jo vuonna 1997. Perseverancen tehtävä tulee kestämään vähintäänkin yhden Marsin vuoden eli 687 päivää Maan ajanlaskussa.
Kommentoi Facebookissa