HAUTAJAISET Nelinkertainen mäkihypyn olympiavoittaja, kuusinkertainen MM-kultamitalisti sekä 13 Suomen mestaruutta voittanut Matti Nykänen on siunattu Jyväskylässä. Siunaustilaisuus järjestettiin vain perheen ja lähipiirin kesken Taulumäen vanhan hautausmaan kappelissa.
Nykänen menehtyi sairauskohtaukseen yöllä kotonaan Joutsenossa helmikuun alussa. Tuhkattu uurna lasketaan muutaman viikon päästä hautajaisista Ensio-isän viereen sukuhautaan. Matti Nykänen oli elämänsä aikana viisi kertaa naimisissa ja hänellä on kolme lasta.
Saattamassa viimeiselle matkalle olivat Matti Nykäsen äiti Vieno Nykänen, puoliso Pia Nykänen, lapsia sekä urheilijatovereita kuten Juha Mieto, Jens Weissflog ja Janne Ahonen. Siunaustilaisuus noudatti perinteistä kaavaa, ja sen suoritti kappalainen Paulus Pikkarainen. Omaiset ja vieraat laskivat kukkatervehdykset arkulle, vieraita oli pyydetty tuomaan yksi punainen tai valkoinen neilikka.

Tilaisuudessa kuultiin virret 600 Hyvyyden voiman ihmeellisen suojaan ja 338 Päivä vain ja hetki kerrallansa, sekä luettiin Psalmi 23 Herra on minun paimeneni. Loppumusiikin Bachin Airin saattamana valkoinen arkku kannettiin kappelin edessä odottaneeseen valkoiseen autoon, jonka keulassa olivat Suomen liput.
Hautajaissaattue alkoi Jyväskylän vanhan hautausmaan kappelista ja yleisö seurasi sitä katujen laidoilta, poliisi ajoi saattueen alussa ja omaisten autojen lopussa. Saattue kulki Laajavuoren kautta, jossa sijaitsee Matti Nykäsen nimikkomäki, ja päättyi Seppälänkankaalle yksityiseen muistotilaisuuteen.

Matti Nykänen nousi kansainvälisesti tunnetuksi urheilusankariksi voitettuaan Oslossa vuonna 1982 suurmäen MM-kultaa hypättyään sananmukaisesti sumuun. Ensimmäisen olympiakultansa Nykänen saavutti vuonna 1984 Sarajevossa.
Talviolympialaisissa Calgaryssa vuonna 1988 Matti Nykänen saavutti peräti kolme olympiakultaa, normaalimäestä, suurmäestä sekä joukkuekilpailusta. Veteraanien MM-kultaa mäkihyppylegenda voitti vielä vuonna 2011 Harrachovissa.
Hänen mitalinsa ovat Suomen Urheilumuseon hallussa, jonne ne päätyivät aikakauslehden järjestämän kansalaiskeräyksen avulla. Matti Nykänen on palkittu elämäntyöstään Suomen Urheilugaalassa. Hautajaisten kustannuksista vastasi Suomen valtio.
Kommentoi Facebookissa