Meneekö maailman suurimman autonvalmistajan titteli uuteen osoitteeseen?

Hyundain ja Fiatin yhteenlaskettu myyntimäärä viime vuodelta oli peräti 11,5 miljoonaa autoa.

Hyundain ja Fiatin yhteenlaskettu myyntimäärä viime vuodelta oli peräti 11,5 miljoonaa autoa. (Kuva AOP)

Hyundai saattaa olla kiinnostunut Fiat Chryslerin ostamisesta.

AUTOTEOLLISUUS FCA, eli Fiat Chrysler Automobiles syntyi vuoden 2009 talouskriisin seurauksena. USA:n kolmanneksi suurin autonvalmistaja Chrysler oli ajautunut konkurssikypsään tilaan, jolloin Fiat hankki siitä osuuden itselleen. Italialaiset kasvattivat kakkuaan vähitellen seuraavien vuosien aikana, ja vuonna 2014 Chrysler siirtyi kokonaan Fiatille.

FCA on nykyään maailman seitsemänneksi suurin autonvalmistaja, joka työllistää yli 225 000 henkilöä ja toimii neljällä isolla markkina-alueella. Konsernia vetävä Sergio Marchionne ei ole kuitenkaan tyytyväinen nykytilaan, vaan hän on aktiivisesti yrittänyt löytää kumppania tai uutta omistajaa italialais-amerikkalaiselle jätille jo lähes kahden vuoden ajan.

Uutta isäntää on koetettu löytää erityisesti Kiinan suunnalta. Esimerkiksi Guangzhou Automobile Group ja Great Wall Motor Company -nimiset yhtiöt ovat ilmaisseet mielenkiintonsa FCA:ta kohtaan, ja neuvotteluita on käyty lisäksi Dongfeng Motor Corporationin sekä Zhejiang Geelyn kanssa. Tässä yhteydessä alkoi liikkua huhuja myös siitä, että korealaisjätti Hyundai olisi kiinnostunut FCA:n ostamisesta.

The Detroit Bureau -uutissivusto kertoi nyt, että korealaiset olisivat liikkeellä tosimielellä. Eugene Investment & Securities -yhtiön autoalaan erikoistunut analyytikko Lee Jae-il totesi, että FCA:n hankkiminen tekisi Hyundai-konsernista maailman suurimman autonvalmistajan.

Hyundain ja Fiatin yhteenlaskettu myyntimäärä viime vuodelta oli peräti 11,5 miljoonaa autoa, eli Toyota, VW ja Nissan-Renault jäisivät uuden jättikonsernin taakse. FCA:n halutuimpiin merkkeihin kuuluvalle Jeepille löytyisi kuitenkin muitakin ottajia, ja erityisesti Great Wall Motor Company on ilmaissut mielenkiintonsa siihen. Toisaalta Hyundai on mainittu potentiaalisena ostajana myös Jeepille.

Hyundai ei ole suostunut vahvistamaan mahdollista fuusiota, vaan se on kieltänyt asiasta liikkuvat huhut. Myös Italian suunnalla on harrastettu vastaavaa tiedotuspolitiikkaa, ja FCA:sta ei ole Sergio Marchionnen mukaan tullut virallisia ostotarjouksia sen paremmin kiinalaisilta kuin Hyundailtakaan.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita käytännössä juuri mitään, koska erityisesti Marchionne on syönyt sanansa monta kertaa aiemminkin. Vaikka FCA:lla ei ole aina mennyt kovin hyvin, yhtiö tuotti kuitenkin viime vuonna noin 1,8 miljardin euron voiton. Liikevaihtokin oli yli 111 miljardia euroa, joten korealaisten mielenkiinto on helppo ymmärtää.

Kommentoi Facebookissa