Merialueella ei voi olla koskaan varma jäiden kestävyydestä – paksu lumikerros on estänyt jään vahvistumista

Viikonlopun hyvästä säästä johtuen meren jäällä liikkui runsaasti ulkoilijoita kävellen, hiihtäen tai luistellen, mutta myös moottorikelkoilla, moottoripyörillä ja mönkijöillä.

Viikonlopun hyvästä säästä johtuen meren jäällä liikkui runsaasti ulkoilijoita kävellen, hiihtäen tai luistellen, mutta myös moottorikelkoilla, moottoripyörillä ja mönkijöillä. (Kuva SLMV)

Lisäksi lumi vaikeuttaa heikkojen jääalueiden ja vaarallisten paikkojen havaitsemista.

MERIPELASTUS Suomenlahden merivartiostolla oli viime viikon aikana yhteensä 12 meripelastus-, avustus- ja virka-aputehtävää merialueella. Viikonlopun hyvästä säästä johtuen meren jäällä liikkui runsaasti ulkoilijoita pääosin kävellen, hiihtäen tai luistellen, mutta myös moottorikelkoilla, moottoripyörillä ja mönkijöillä.

Kolmesta meripelastuksen hätätilanteessa kaksi oli henkilön jäihin putoamisia. Yksi näistä osoittautui väärinkäsitykseksi ja henkilövahingoilta onneksi vältyttiin. Sunnuntaina Suomenlahden merivartioston partio avusti retkiluistelijoita Hirsalan edustalta Äspskäristä takaisin mantereelle itä-länsi -suunnassa kulkevan 9,0 m runkoväylän eteläpuolelta. Myös Pörtö Line avusti luistelijoita takaisin mantereelle Pirttisaaren suunnalta.

Jään paksuus Suomenlahden merialueella vaihtelee paljon alueittain ja jopa päivittäin. Paksu lumikerros jään päällä on estänyt jäiden vahvistumista. Lisäksi lumi vaikeuttaa heikkojen jääalueiden ja vaarallisten paikkojen havaitsemista.

Merivartiosto kehottaa erityiseen varovaisuuteen jäällä liikuttaessa. Varustuksen, sekä pukeutumisen tulee olla kunnossa. On myös tärkeää ilmoittaa läheisille missä liikkuu. Merivartiosto muistuttaa, että Suomenlahden merialueella ei voi olla koskaan varma jäiden kestävyydestä. Heikkoa jäätä löytyy edelleen myös rantojen läheisyydestä.

Lue myös: Jään paksuus vaihtelee petollisesti koko maassa – viisi senttiä teräsjäätä kantaa yhden ihmisen

Kommentoi Facebookissa