METSÄSTYSRIKOS Perjantaina 6.11.2020 iltapäivällä Iissä luvallisen hirvenmetsästyksen yhteydessä ammuttiin poliisin mukaan saksanhirvi. Saksanhirven metsästykseen ei ollut riistakeskuksen lupaa ja asiaa tutkitaan metsästysrikoksena.
Hirven metsästyksen yhteydessä oli ollut mahdollista ampua myös luvallisesti metsäkauriita. Ampuja oli ampunut mielestään metsäkauriin, mutta poliisi kertoo lähemmässä tarkastelussa selvinneen, että ammuttu eläin olisi ollut saksanhirvi. Saksanhirvi on hirven jälkeen Euroopan suurin hirvieläin
Saksanhirven esiintyminen Iissä herättää kysymyksiä, sillä saksanhirviä on aikaisemmin esiintynyt vain paikallisesti istutettuna Suomessa.
Aasian saksanhirvi eli maraali on sen sijaan nähty muun muassa Ruokolahden ympäristössä useasti viime vuosien aikana. Maraali oli tullut Ruokolahdelle todennäköisesti Venäjältä, jonka rajan lähellä paikkakunta sijaitsee.
Poliisi toteaa, että se ei tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää.
Lue myös: Hirvieläinten metsästys pienentää kolaririskiä – onnettomuuspaikat nähtävissä myös karttapalvelussa
Kommentoi Facebookissa