MURHAN YRITYS Helsingissä Koskelantien ja Hämeentien risteyksessä tapahtui lauantaina 4. tammikuuta noin kello 18.30 ampumavälikohtaus. Tämänhetkisten tietojen mukaan teosta epäilty mies ampui useita laukauksia kohti viereistä ajoneuvoa. Tapausta tutkitaan murhan yrityksenä.
Tapahtumat saivat alkunsa, kun epäilty nousi ulos omasta autostaan ja ampui kohden toisen miehen ajoneuvoa, joka oli samassa risteyksessä. Laukaukset osuivat autoon, mutta kukaan ei loukkaantunut tilanteessa. Kohdeautossa ei ollut muita henkilöitä asianomistajan lisäksi.
– Epäilty ja asianomistaja tuntevat toisensa entuudestaan, ja poliisin käsityksen mukaan heillä on ollut aikaisemmin erimielisyyksiä, sanoo päivystävä tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Nikonen.
Epäilty poistui välittömästi paikalta autollaan, jonka hän myöhemmin hylkäsi. Poliisi ei ole tavoittanut epäiltyä etsinnöistä huolimatta. Epäillyn henkilöllisyys on poliisin tiedossa.
Poliisi jatkaa tapahtuneen teknistä ja taktista tutkintaa.
Lue myös: Mies uhkasi kolmea henkilöä ampuma-aseella – uhkailun kohteet ottivat aseen kovakouraisesti pois
Kommentoi Facebookissa