Mies iski avopuolisoaan 29 kertaa veitsellä – murhaaja sai 12 vuoden vankilatuomion

Tekijä vältti elinkautistuomion sillä, että hänet katsottiin alentuneesti syyntakeiseksi. (Kuvituskuva Fotolia)

Pienet tytöt menettivät äitinsä, kun äidin avomies surmasi 26-vuotiaan naisen.

MURHATUOMIO Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut 29-vuotiaan miehen murhasta 12 vuoden vankeusrangaistukseen. Tekijä vältti elinkautistuomion sillä, että hänet katsottiin alentuneesti syyntakeiseksi.

Murhenäytelmä tapahtui Tampereella viime tammikuussa. Avoparilla oli ollut keskustelua erosta, jota mies vastusti. Syytetty iski 26-vuotiasta avovaimoaan veitsellä 29 kertaa kaulan ja niskan alueelle.

Seuraavana päivänä mies yritti ajaa Virroilla tahallaan päin rekkaa. Rekkakuski jarrutti ja onnistui väistämään törmäyskurssille tulevaa autoa. Rekka suistui ojaan ja kaatui, kuljettajalta murtui ranne. Tapahtuman jälkeen rekkaa päin yrittänyt mies kehotti poliisia käymään asunnolla, jolloin vainaja löytyi.

Henkirikoksen seurauksena 5- ja 7-vuotiaat tytöt menettivät äitinsä. Surmateosta syytetty ei ole lasten isä, vaan lasten äidin avomies. Syyttäjä vaatii miehen tuomitsemista elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

Pirkanmaan käräjäoikeus langetti Tommi Markus Kalevi Hiltuselle alentuneesti syyntakeisena 12 vuoden vankeusrangaistuksen murhasta. Hänet määrättiin korvaamaan uhrin molemmille tyttärille 10 000 euroa henkisestä kärsimyksestä ja uhrin äidille 8 000 euroa.

Lue myös: Kaksi pikkutyttöä menetti äitinsä – avomiehelle syyte murhasta

Kommentoi Facebookissa