PAHOINPITELY Poliisi sai 24.7.2019 klo 23.36 hätäkeskuksen kautta ilmoituksen Kontiolahden Lehmossa meneillään olevasta tapahtumasta, jossa mieshenkilö riehui ja pahoinpiteli naista yksityisasunnossa. Paikalle meni ripeästi useita poliisipartioita.
Tapahtumapaikalla suoritetussa tutkinnassa ja alustavissa puhutteluissa ilmeni, että noin 35-vuotias mies on pahoinpidellyt avopuolisoaan asunnossa tönimällä häntä seinään. Mies oli myös hajottanut puolisonsa asuntoa monin eri tavoin. Kuvausten perusteella miehen käytös oli ollut silmitöntä riehumista.
Asunnossa oli tapahtuma-aikaan useita henkilöitä sekä yksi alle kouluikäinen lapsi. Asunnossa olleet henkilöt olivat joutuneet pakenemaan rivitalon toiseen huoneistoon, jonka ovelle mies oli jahdannut henkilöitä jokin astalo kädessään.
Tämän jälkeen mies oli saanut haltuunsa avopuolison auton avaimet ja lähtenyt ajamaan autolla rivitalon pihassa. Avopuolison mennessä estämään ajoa mies kiihdytti auton liikkeelle, jolloin puoliso oli joutunut hyppäämään auton edestä pois, ettei olisi jäänyt auton tönäisemäksi. Mies oli törmännyt autolla pihalla olleeseen puuhun ja ajosta syntyneiden jälkien perusteella hän oli käyttänyt ajaessaan suurta nopeutta.
Mies oli poistunut rivitalon pihalta ennen poliisipartion paikalle tuloa. Mies otettiin kiinni saman yön aikana toisesta osoitteesta ja hän on ollut pidätettynä esitutkinnan aikana. Miestä epäillään pahoinpitelystä, pahoinpitelyn yrityksestä, vahingonteosta, törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Mies on esitutkinnassa pääasiassa kiistänyt osuutensa rikosepäilyihin. Tapauksen esitutkinta on valmistunut ja kokonaisuus etenee syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjänvirastoon.
Lue myös: Nainen huusi huoltoaseman pihalla apua – mies reagoi puremalla naista korvasta
Kommentoi Facebookissa