JÄÄKIEKKO Mikko Rantanen teki lauantaina NHL-uransa toisen kypärätemppunsa. Rantanen johdatti kolmella maalillaan Colorado Avalanchen 5-2 -voittoon New Jersey Devilsin hallissa.
Rantasen uran ensimmäinen NHL-kypärätemppu tuli 7. helmikuuta 2017. Sen jälkeen hänellä on ollut useampia kahden maalin pelejä, mutta kolmen maalin ottelu sai odottaa miltei kolme vuotta.
Rantanen on nyt iskenyt tällä kaudella 15 maalia. Se oikeuttaa suomalaisten maalipörssissä jaetulle toiselle sijalle yhdessä Patrik Laineen kanssa. Kärjessä oleva Sebastian Aho on tehnyt 23 maalia.
Colorado päätti edellisen vuosikymmenen kolmeen peräkkäiseen tappioon. Nyt Avalanche on voittanut vuoden kaksi ensimmäistä otteluaan yhteismaalein 12-5.
Rantanen teki ottelun ensimmäisen maalin toisen erän jälkipuoliskolla. Hän laukoi kiekon verkkoon aloituspisteen kohdalta Nathan MacKinnonin syötöstä.
Rantanen muutti lukemiksi 3-0, kun kolmas erä oli ehtinyt vanhentua vain kahdeksan sekuntia. Upean esityön maaliin teki Coloradon tulokaspuolustaja Cale Makar.
Rantanen viimeisteli kypärätemppunsa tyhjiin 16 sekuntia ennen loppua.
Rantasen tehopisteet NHL:ssä ovat tällä kaudella 15+16=31. Hän on kerännyt saldonsa 26 ottelussa. Loukkaantumisen takia Rantanen oli syksyllä sivussa 16 ottelusta.
Suomalaisten pistepörssissä Rantanen on viidentenä. Edellä ovat Florida Panthersin Aleksander Barkov (13+32=45), Carolina Hurricanesin Teuvo Teräväinen (8+33=41), Winnipeg Jetsin Patrik Laine (15+25=40) ja Carolina Hurricanesin Sebastian Aho (23+14=37).
Colorado Avalanche on NHL:n läntisessä konferenssissa toisena. Ykkösenä oleva hallitseva mestari St. Louis Blues on viisi pistettä edellä.
Itäisessä konferenssissa Avalanchea enemmän pisteitä ovat keränneet Washington Capitals, Boston Bruins ja Pittsburgh Penguins. Capitals on koko NHL:n kärjessä.
Teksti Otto Palojärvi ja Jussi Lehmola
Lue myös: Kaapo Kakolle tullut vähän peliaikaa NHL:ssä – ”Se on se, mitä on ansaittu”
Kommentoi Facebookissa