YRITYSKAUPPA Eppu Normaalin muusikoista tuli varakkaita miehiä. Nimittäin miljardööri Mika Anttosen yhtiö Keele Oy on ostanut Eppujen omistaman Aku´s Factory Ltd:n osake-enemmistön. Kauppahintaa ei kerrota, mutta kysymys lienee miljoonista.
Aku´s Factory Ltd toimii tapahtuma-alalla ja vastaa muun muassa lukuisten festivaalien ja muiden tapahtumien teknisistä palveluista. Yhtiön liikevaihto on noin 10 miljoonaa euroa. Yhtiön pääomistaja ennen nyt tehtyä kauppaa oli Eppu Normaali Oy.
Aku´s Factoryn osake-enemmistön osti miljardööri Mika Anttosen rahoitus- ja sijoitustoimintaan keskittynyt Keele Oy. Samaan yritysryppääseen kuuluu muun muassa energia-alalla toimiva St1, joka tekee noin 10 miljoonan euron tulosta. Aku´s Factoryn vähemmistöosakkaana jatkaa Tampere Talon tytäryhtiö Talo Events Oy.
Aku´s Factoryn uudelta isännältä ei ainakaan rahaa puutu. Mediatietojen mukaan Mika Anttosen omaisuus on noin 1,9 miljardia euroa. Rahansa Anttonen on tehnyt fossiilisia polttoaineita kauppaamalla. Toisaalta hän myös taistelee ilmastonmuutosta vastaan muun muassa metsittämällä Afrikkaa.
Aku´s Factory (Akun Tehdas) sai nimensä siitä, kun Eppu Normaalilta ilmestyi vuonna 1980 Akun Tehdas -levy. Nimi napattiin CCR:n Cosmo´s Factory levyltä. Cosmo oli CCR:n rumpali ja Aku eppujen rummuttaja. Aku Syrjä on Aku´s Factoryn toimitusjohtaja ja hän jatkaa tehtävässä myös omistusjärjestelyjen jälkeen.
Lue myös: Taiteilijaeläkkeen saa 60 taiteilijaa – mukana Martti Syrjä, Andy McCoy ja Markku Pölönen
Kommentoi Facebookissa