SOTE Sote- ja maakuntauudistus eivät toteutuneet tällä hallituskaudella, mutta niitä yritettiin loppuun asti ajaa läpi poikkeuksellisilla keinoilla. Tiedot selviävät Helsingin Sanomille toimitetuista sähköpostiviesteistä, joiden vastaanottajana oli valtiovarainministeriön hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg.
Virkamiehet kertoivat, että lakiesityksessä oli edelleen useita puutteita ja menojen rahoitusta ei ole selvitetty. Muun muassa maatalousyrittäjien lomituksen rahoitus olisi arvion mukaan ollut 140 miljoonaa euroa ja maahanmuuttajien kotouttamiskorvaukset 70 miljoonaa euroa. Maakuntien tehtäviä oli kiireen johdosta siirretty takaisin kunnille eikä ehditty tarkistaa, mistä rahat tulisivat.
”Puhuimme rahoituksen osalta myös lomituksesta ja kotoutuksesta. Onko sinänsä erityistä syytä olla ottamatta niitä huomioon? Onko riski, että joku eduskunnassa huomaa tuon puutteen ja koko vastineen uskottavuus kärsii?”
Ministeriön virkamiehet pohtivat, että muitakin puutteita voi vielä löytyä.
”Jos kotoutuminen ja lomitus mainitaan, on edelleen sellainen riski, että nämäkään eivät ole ainoat, meillä ei ole varmuutta (vaikka tällä hetkellä ilmeisesti todennäköistä), ehtisikö liikennepuolen esityskään ulos [– –] En kuitenkaan uskalla taata, etteikö joku voisi sitä eduskunnassa keksiä.”
Perustuslain mukaan eduskunnalla on oikeus saada asioiden käsittelyssä tarvitsemansa tiedot valtioneuvostolta. Helsingin Sanomien haastattelemat asiantuntijat ovat sitä mieltä, että virkamiehet ovat menneet liian pitkälle toteuttaakseen poliittisia tavoitteita.
Lopulta sote-uudistus kaatui, kun pääministeri Juha Sipilän johtama hallitus erosi ja jatkoi toimitusministeristönä. Alivaltiosihteeri Päivi Nerg on kiistänyt lehdelle, että virkamiehet olisivat tarkoituksellisesti jättäneet asioita kertomatta eduskunnalle, vaan että asioista ei kysytty.
Kommentoi Facebookissa