Ministerit ja piispat mukana Helsinki Pride -tapahtumassa – ”Suomesta parempi maa seksuaalisille vähemmistöille”

Helsinki Pride -marssilla nähtiin muun muassa Heta Ravolainen-Rinne, Antti Rinne, Irja Askola ja Aino-Kaisa Pekonen.

Helsinki Pride -marssilla nähtiin muun muassa Heta Ravolainen-Rinne, Antti Rinne, Irja Askola ja Aino-Kaisa Pekonen. (Kuva AOP)

Evankelisluterilaisen kirkon osallistuminen tapahtumaan on aiheuttanut kritiikkiä.

PRIDE Helsinki Pride on Suomen suurin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia puolustava tapahtuma, joka järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2000. Tänä vuonna Helsinki Pride -kulkueeseen odotettiin jopa 100 000 ihmistä, mutta arviot kertovat määrästä jäädyn jonkin verran.

Mukana kymmenientuhansien osallistujien joukossa on ollut muun muassa pääministeri Antti Rinne, tapahtuman suojelija sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen, työministeri Timo Harakka sekä pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist.

– Haluan että tämän hallituskauden jälkeen voidaan todeta, että ollaan tehty Suomesta parempi maa seksuaalisille vähemmistöille, Blomqvist sanoo ja kertoo haluavansa ottaa selkeästi kantaa ihmisoikeuksien puolesta.

Seksuaalista tasavertaisuutta ajavan Seta ry:n mukaan Suomen nykyinen translaki rikkoo sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksia.

Evankelisluterilainen kirkko on myös ollut tapahtumassa mukana, mikä on aiheuttanut kritiikkiä. Helsingin piispa Teemu Laajasalo ja Porvoon piispa Björn Vikström osallistuivat kulkueen jälkeen Kaivopuistossa pidettyyn Puistojuhlaan. Helsingin hiippakunnan piispa emerita Irja Askola nähtiin puolestaan marssimassa Antti Rinteen rinnalla kulkueessa.

Kulkue lähti liikkeelle Senaatintorilta puolilta päivin ja se päätyi Kaivopuistoon, jossa pidettyyn Puistojuhlaan osallistui myös kymmeniä tuhansia ihmisiä. Tapahtuma on ruuhkauttanut liikennettä Helsingin keskustassa, sillä marssijoiden lisäksi kulkueessa oli useita rekkoja.

Lue myös: Pääministeri Antti Rinne on mukana Pride-kulkueessa – ”Rohkeat ihmiset ovat pitäneet päänsä pystyssä”

Kommentoi Facebookissa