YHDISTETTY Suomi nappasi jälleen yhden kultamitalin nuorten olympialaisissa Etelä-Korean Gangwonissa. Yhdistetyn sekaviesti toi Suomelle keskiviikkona kisojen kolmannen kultamitalin.
Minja Korhosesta tuli samalla kisojen tuplamestari. Hän voitti maanantaina myös henkilökohtaisen kilpailun ylivoimaisesti.
Suomen joukkueessa olivat mukana Korhosen lisäksi Eemeli Kurttila, Heta Hirvonen ja Peter Räisänen. Suomi voitti toiseksi tulleen Slovenian 14,4 sekunnin erolla. Italia oli kolmas.
Kultamitali oli Suomelle kaikkiaan kolmas ja kaikki ovat tulleet peräkkäisinä päivinä. Tiistaina kultaa juhli maastohiihtäjä Nelli-Lotta Karppelin.
Suomen mitalisaldo kasvoi myös jääkiekossa, kun poikien jääkiekkojoukkue voitti pronssia. Kanada kaatui voittomaalikilpailun jälkeen 5-4. Pronssimitali oli Suomen kisojen neljäs.
Suomalaisten talviurheilumenestystä on saatu muualtakin. Tiistaina Rosa Pohjolainen teki suomalaista urheiluhistoriaa tiistaina voitettuaan nuorten MM-pronssia.
Mitali on historiallinen, sillä se on ensimmäinen suomalaisen naisen voittama nuorten MM-mitali syöksylaskussa.
Andreas Romar voitti vuonna 2009 nuorten syöksylaskun MM-pronssia, mutta naisten puolella mitaleita ei ollut tullut vielä ennen tiistaita.
– En oikein osaa sanoa mitään laskustani, kun en ole kauheasti syöksyä laskenut. Tulostaulun mukaan hyvin meni. Mulle sanottiin vaan, että laita pakettiin, laske suoraan. Todella hyvät fiilikset, sillä en odottanut, että olisin syöksyssä mitaleilla, Pohjolainen sanoi alppihiihtoliiton tiedotteessa.
Lue myös: Jukurien hurja vire jatkuu – Pelicans pieksi SaiPaa urakalla
Kommentoi Facebookissa