Mira Potkonen jäi pronssille – tunteet purkautuivat haastattelussa

Mira Potkonen on nyrkkeillyt mitaleille kaksissa perättäisissä olympiakisoissa (Kuva AOP)

Mira Potkonen on nyrkkeillyt mitaleille kaksissa perättäisissä olympiakisoissa. (Kuva AOP)

Mira Potkonen itki vuolaasti hävittyään olympianyrkkeilyn välieräottelussa Brasilian Beatriz Ferreiralle. Potkonen voitti toisen perättäisen olympiapronssinsa.

OLYMPIALAISET Mira Potkosen hieno taistelu ei riittänyt Tokion olympiakisojen nyrkkeilyn alle 60-kiloisten sarjan finaaliin. Brasilialainen Beatriz Ferreira voitti Potkosen tuomariäänin 5-0.

Viimeistä kertaa nyrkkeillyt Potkonen purskahti ottelun jälkeen itkuun. Kyyneleitä hän vuodatti kaikkien haastattelujen ajan.

– Nyt ei ole mihinkään enää kiire, Potkonen sanoi viitaten aiempiin otteluihinsa, joiden jälkeen ei juuri haastatteluja antanut.

Potkoselle tappio välieräottelussa oli valtava pettymys.

– Se ärsyttää, kun olisi ollut työkaluja käytettävänä, mutta tulee sorruttua vanhoihin virheisiin. Ei saanut parasta itsestään irti täysillä ja meni semmoiseksi taisteluksi. Se harmittaa, Potkonen manasi.

– Jaksoin vain uskoa, että tää on mun vuosi, nää on mun kisat, ja että tulen voittajana täältä pois. Ei sitten taas, hän jatkoi.

Ferreira oli ajatuksissaan lopulta Potkosta edellä.

– Toi kaveri sekoittaa omaa tekemistään, vaikka mun piti sekoittaa hänen tekemistään. Kaksi voimakastahtoista henkilöä ottelemassa tuolla keskellä. Se on semmoista henkistä yliotteen ottamista, Potkonen harmitteli.

Kaikkensa Potkonen antoi. Siitä ei kukaan voi olla eri mieltä.

– Tänään ei lähtenyt enempää irti. Mitään en lähtenyt säästelemään. Mutta en saanut parastani irti ja se on harmi.

Mutta Potkonen halusi voittaa olympiakultaa. Hän uskoi, että se olisi ollut realistista.

– Kun kaikki päättyy, ei voi olla onnellisena. Ja taas itkee ja on tyytymätön itseensä. Siitä jää se huono mieli. Olisi ollut niin mahtavaa jatkaa voittajana.

Toinen perättäinen olympiapronssi Potkoselle kuitenkin tuli. Hän on Suomessa erittäin suosittu. Sosiaalinen media on ollut kannustusta tulvillaan.

– En ole tiennyt uutisista tai somesta mitään. Olen ollut ainoastaan ollut Sagan leirillä aivan tietämättömänä, kuka on kannustanut tai muuta. Olen saanut välityksillä viestejä. En halunnut mitään ylimääräistä kuin nää ottelut ja harjoittelut. Mutta tosi paljon kiitoksia tietysti kaikille, ketkä on kannustaneet, tukeneet ja tsempanneet matkalla. Se on yksi ilon aihe ollut matkan varrella, Potkonen kiitteli.

– Tulkaa jatkossakin. Uskaltakaa tulla sanomaan mulle jotain, koska mua on helppo lähestyä. Mukava kommentti lämmittää. Negatiiviset kommentit voi jättää oman onnensa nojaan. Niitä ei tarvitse tulla mulle sanomaan. Mä tiedän omat virheeni, Potkonen jatkoi.

Potkosen upea urheilutarina päättyi Tokioon. Hän jakoi kiitosta valmentajalleen Maarit Teuroselle, jota halasi haastattelun aikana tunteikkaasti.

– Ollaanhan me Maaritin kanssa vuosien aikana tehty paljon hyvää duunia yhteistuumin. Maarit on valmentajana niin määrätietoinen. Hänellä on ammattitaito ja näkemys. Kansainvälisesti olisin toivonut, että oltaisiin voitettu, koska Maaritillakin on niin paljon kansainvälisesti annettavaa. Teknistä ja taktista osaamista. Ilman hänen ammattitaitoista valmennustaan ei niitä mitaleja olisi voitettu. On tässä itketty ja naurettu vuosien varrella aika paljon.

Potkonen ei ole vielä päättänyt, mitä hän tekee urheilu-uransa jälkeen. Tokioon hän panosti ammattimaisesti.

– En tiedä yhtään mitään. Mulla on mies lapset kotona. Mitään muuta en tiedä. Olen ajatellut, että pelaan tämän kortin loppuun ja katson mitä tulee. Toivottavasti tulee jotain valoisaa.

Potkosesta tuli ensimmäinen kaksi olympiamitalia voittanut suomalaisnyrkkeilijä.

– Totta kai mitali on hyvä. Olisihan täältä ollut ihan järjetöntä lähteä tyhjin käsin kotiin. Jälkeenpäin tuntuu varmaan ok:lta, kun on pystynyt tekemään historiallista. Ei se tietysti tässä kohtaa lämmitä, Potkonen päätti.

Teksti Otto Palojärvi, Tokio

Lue myös: Ella Junnila epäonnistui Tokiossa – ”Kirvelee pahasti”

Kommentoi Facebookissa