Missä Huuhkajat pelaa EM-kisoja? – Alkuperäinen suunnitelma yhä voimassa

Huuhkajat juhlii maalia

Huuhkajat juhlii maalia. (Kuva AOP)

Jalkapallon miesten EM-turnaus aiotaan järjestää alkuperäisen suunnitelman mukaisesti 12 kaupungissa. Euroopan jalkapalloliitto UEFA päättää yleisön kohtalosta vasta huhtikuussa.

JALKAPALLO Euroopan jalkapalloliitto UEFA tiedottaa, ettei se ole muuttanut suunnitelmiaan ensi kesän miesten EM-lopputurnauksen pelipaikoista. EM-kisat on yhä tarkoitus järjestää 12 kaupungissa ympäri Eurooppaa 11.6.-11.7.

Euroopassa koronatilanne vain pahenee, mutta UEFA ei katso tarpeelliseksi muuttaa kisojen suunnitelmia. Tiedotteen perusteella on pääteltävissä, että nykysuunnitelmasta pidetään kiinni ainakin huhtikuulle saakka.

UEFA ilmoittaa, että kisakaupungit tekevät huhtikuun alkuun mennessä suunnitelman siitä, miten faneja voisi päästää stadioneille. Tämä tarkoittaa, että UEFA siis päättää huhtikuussa, voidaanko yleisöä päästää EM-kisaotteluihin.

UEFA:n puheenjohtaja Alexander Ceferin ilmoittaa olevansa optimistinen, että koronatilanne olisi parempi, kun kisat lähestyvät. Virologian asiantuntijat ympäri Euroopan ovat antaneet hyvin toisenlaisia arvioita. Rokotukset eivät ole edenneet Euroopassa toivotussa aikataulussa ja tilanteen oletetaan pysyvän pahana vielä pitkään.

Juttuvinkki: Suomi oli todella lähellä päästä jalkapallon MM-kisoihin 1986

Ei olisikaan yllättävää, jos UEFA huhtikuussa ilmoittaisi, että EM-kisat pelataan tyhjille katsomoille. Koronatilanteessa pitäisi tapahtua dramaattinen muutos parempaan päin, jotta jalkapallon EM-kisojen kaltaiseen ympäri Eurooppaa järjestettävään massatapahtumaan voisi päästää yleisöä.

12 kisakaupungin formaatista UEFA pitänee kiinni vain siitä syystä, koska ratkaisu tuonee vähiten taloudellisia tappioita. Formaatin muuttaminen toisi logistisia haasteita vielä paljon lisää tilanteen ollessa muutenkin vaikea.

Suomen maajoukkueen Huuhkajien on määrä pelata avausottelunsa Tanskaa vastaan Kööpenhaminassa 12. kesäkuuta. Pietarissa Suomi kohtaa 16. kesäkuuta Venäjän ja 21. kesäkuuta Belgian.

Huuhkajien suunnitelmissa on yhä leireillä otteluiden välillä Venäjällä Kuokkalassa, joka kuului Suomelle 1917-40 sekä 1941-44. Venäjän vakava koronatilanne ja poliittiset levottomuudet eivät toistaiseksi ole tuoneet muutoksia suunnitelmiin.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Veikkausliigan otteluohjelma julki – EM-kisojen aikaan ei pidetä taukoa

 

Jalkapallon 2021 EM-kisojen alkulohkot

Lohko A, Rooma, Baku: Italia, Turkki, Wales, Sveitsi
Lohko B, Pietari, Kööpenhamina: Tanska, Suomi, Venäjä, Belgia
Lohko C, Amsterdam Bukarest: Itävalta, Pohjois-Makedonia, Ukraina, Hollanti
Lohko D, Lontoo, Glasgow: Englanti, Skotlanti, Kroatia, Tshekki
Lohko E, Dublin, Bilbao: Puola, Slovakia, Espanja, Ruotsi
Lohko F, München, Budapest: Ranska, Saksa, Unkari, Portugali

Kommentoi Facebookissa