Veikkausliigan otteluohjelma julki – EM-kisojen aikaan ei pidetä taukoa

HJK palasi 2020 jalkapallon Suomen mestariksi

HJK palasi 2020 jalkapallon Suomen mestariksi. (Kuva AOP)

Veikkausliigan kauden on määrä alkaa 10. huhtikuuta. Koronapandemian takia kauden ohjelmaan liittyy toki epävarmuutta.

JALKAPALLO Koronapandemia pitää maailmaa epävarmassa tilassa, mutta jalkapallokaudet pyörivät jo normaalissa aikataulussa. Tosin valtaosassa maailman maista jalkapalloa pelataan vielä toistaiseksi tyhjille katsomoille.

Suomessa Veikkausliigan edellinen kausi pystyttiin aloittamaan viime heinäkuussa. Kausi vietiin lopulta läpi 22 kierroksen sarjana. Loppusarjat jätettiin pelaamatta.

Jalkapallon osalta Suomi oli viime vuonna poikkeus, kun yleisöäkin päästettiin sarjapeleihin. Veikkausliigassa katsojia sai olla 500 katsomolohkoa kohden.

Keskiviikkona Veikkausliiga ilmoitti kauden 2021 sarjaohjelmastaan. Kauden on määrä alkaa 10. huhtikuuta. Runkosarjan päätöskierros on ohjelmassa 11. syyskuuta. Sen jälkeen pelataan ylempi ja alempi loppusarja sekä europelikarsinnat.

Kesäkuussa Suomen A-maajoukkue pelaa EM-lopputurnauksessa, mutta Veikkausliiga ei pidä silloin taukoa. Tämä johtuu siitä, ettei tiukka aikataulu anna EM-tauolle mahdollisuutta.

Päätös on järkevä. Montaakaan pelaajaa Veikkausliigasta ei tule EM-kisoihin pääsemään.

Pelipäivät painottuvat viikonlopuille. HJK:n ja HIFK:n väliset Stadin derbyt pelataan kuitenkin arkipäivinä, koska viikonloput saattavat olla derbyille liian levottomia.

– Ohjelma on viikonloppupainotteinen. Kaikki viikonloput hyödynnetään, jos se on vaan mahdollista. Pelikauden aikana pelataan kaikkiaan 31 kierrosta ja kyseisen aikaikkunan aikana on 31 viikonloppua. Niistä viikonlopuista kolme kokonaan maaotteluiden aikana, yksi juhannuksena ja kaksi EM-kisojen aikaan. Tästä johtuu, että joidenkin kierrosten runkopäivä on arkena, koska ei ole riittävästi viikonloppuja, kommentoi Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa tiedotteessa.

Juttuvinkki: Suomi oli todella lähellä päästä jalkapallon MM-kisoihin 1986

Otteluiden alkamisajat ovat ennallaan.

– Arkena otteluiden alkamisaika on joitain erikoispoikkeuksia lukuun ottamatta 18.30. Viikonloppuisin pääpeliajat ovat lauantaina kello 17.00 ja sunnuntaina kello 18.30, mutta otteluita voi olla eri kellonaikaan, jotta päivän aikana on mahdollista seurata useampaan ottelua, Marjamaa kertoi.

Epävarmuutta Veikkausliigan sarjaohjelman ympärillä tietysti riittää. On mahdotonta ennustaa, missä jamassa Suomen koronatilanne on huhtikuussa.

Jos otteluita jouduttaisiin pelaamaan tyhjille katsomoille, ei seurojen talous tulisi kestämään. Mikäli koronatilanne ei hellitä kevään koittaessa, saattaakin otteluohjelmaan tulla muutoksia.

Toistaiseksi pääsarjaseurat ovat pysyneet pystyssä. Veikkausliigaan osallistuu tulevallakin kaudella 12 joukkuetta.

HJK palasi viime vuonna mestariksi vuoden 2019 mahalaskunsa jälkeen. HJK lähtee tulevaan kauteen myös selkeänä suosikkina. Onhan HJK Suomen selvästi rahakkain jalkapallon seuraorganisaatio.

Keskiviikkona vahvistettiin myös Suomen naisten jalkapallom pääsarjan Kansallisen liigan otteluohjelma. Kansallisen liigan avausottelut on määrä pelata 17. huhtikuuta.

Kansallisen liigan runkosarja päättyy lauantaina 28. elokuuta. Jatkosarjat käynnistyvät syyskuun alussa ja päätöskierrokset pelataan viikonloppuna 9.-10. lokakuuta.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Helmareiden EM-kisapaikka lähes varma – odotuksissa myös MM-kotikisat

Kommentoi Facebookissa