HELSINKI Helsingin poliisi on aloittanut esiselvityksen Helsingin kaupungin palkanmaksuhäiriöistä. Poliisille on tehty useita eri rikosilmoituksia kaupungin toiminnasta. Ilmoitukset ovat tulleet eri tahoilta.
Julkisuudessa on kerrottu jo pitkään ongelmista, joiden johdosta useat Helsingin kaupungin työntekijät eivät ole saaneet palkkaansa. Helsingin poliisilaitos tekee tapahtumista esiselvityksen sen arvioimiseksi, onko asiassa syytä epäillä jotain rikosta.
Helsingin kaupunginhallitus sai 8. elokuuta tilannekatsauksen Sarastia-palkkajärjestelmän käyttöönotossa ilmenneistä palkanmaksun ongelmista ja käynnissä olevista korjaustoimenpiteistä.
Täysin puuttumaan jääneitä palkkoja oli 4. elokuuta 124 kappaletta, kun 28. heinäkuuta niitä oli 141 kappaletta ja 14. kesäkuuta 412 kappaletta. Tavoitteena on korjata ja maksaa kokonaan puuttumaan jäänyt palkka kahdessa päivässä.
– Rikosilmoituksissa on nimetty joitain yksittäisiä kaupungin viranhaltijoita. Tilanne on kaikkien kannalta valitettava. Helsingin poliisilaitos ei voi vaikuttaa palkanmaksuhäiriöiden korjaantumiseen tai menettelyyn ylipäänsä, vaan poliisin tehtäväksi jää ainoastaan arvioida onko häiriöiden taustalla syytä epäillä jotain rangaistavaa tekoa tai laiminlyöntiä, toteaa rikostarkastaja Teemu Jokinen.
Poliisi kertoo tiedottavansa asiasta seuraavan kerran esiselvityksen valmistuttua. Esiselvityksen kestoa on tässä vaiheessa mahdotonta ennakoida.
Lue myös: Kuluttajaliitto kehottaa tarkistamaan – saisitko sähkölaskuun helpotusta sopimusta muuttamalla?
Kommentoi Facebookissa