JALKAPALLO Veikkausliigassa pelaavan HIFK:n alkukausi on ollut todella sekava. Bernardo Tavares jätti joukkueen päävalmentajan tehtävät perhesyiden takia, mutta ilmeisesti nämä ”perhesyyt” johtuivatkin paremmasta työpestistä Tavaresin siirryttyä päävalmentajaksi Indonesiaan.
Sunnuntaina HIFK vahvisti Mika-Matti ”Mixu” Paatelaisen tulevan seuran uudeksi päävalmentajaksi. Paatelainen, 55, palaa valmentajaksi Suomeen seitsemän vuoden tauon jälkeen.
Suomen miesten A-maajoukkuetta Paatelainen valmensi 2011-2015. Hän sai potkut, kun liian kunnianhimoinen ”joulukuusitaktiikka” ei tuottanut toivottuja tuloksia.
Sen jälkeen Paatelainen on valmentanut Latvian ja Hongkongin maajoukkueita. Tulokset ovat olleet heikkoja.
Nyt Paatelaista odottaa kova haaste HIFK:ssa, jonka pakka on aika lailla sekaisin. Maanantaina HIFK hävisi kotiottelunsa FC Lahdelle tylyin lukemin 0-3. Samalla HIFK putosi sarjataulukon jumboksi.
HIFK ei ole voittanut vielä yhtään ottelua. Paatelaiselle tulee kiire oppiensa juurruttamisessa joukkueeseen, jos kunnollista menestystä tällä kaudella halutaan saavuttaa.
HIFK:n ottelu ei totisesti ollut yleisömenestyskään. Paikan päällä 1212 katsojaa.
Paatelainen tunnettuna persoonana tuo HIFK:n touhuun tietysti mielenkiintoa. Hän on ensi kertaa HIFK:n päävalmentajana ensi perjantaina, kun HIFK pelaa vieraissa Hakaa vastaan. Sitten 28. huhtikuuta HIFK kohtaa derbyssä HJK:n ja Paatelaisen osaamista mitataankin kunnolla.
Maanantaina Veikkausliigassa pelattiin kaksi muutakin ottelua. HJK voitti vieraissa VPS:n 1-0 ja IFK Mariehamn sekä FC Honka pelasivat Ahvenanmaalla 1-1 -tasapelin.
Kaudesta on pelattu nyt kolme kierrosta. KuPS ja HJK ovat voittaneet kaikki ottelunsa.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Veikkausliigassa surkeita yleisömääriä – kenttien kunto romahduttaa uskottavuutta
Kommentoi Facebookissa