JÄÄKIEKKO Ruotsi koki jääkiekon MM-historiansa pohjanoteerauksen tipahdettuaan Riian MM-kisojen puolivälieristä. Ruotsi voitti seitsemästä ottelustaan vain kolme. Putoaminen jatkosta ratkesi käytännössä avausotteluiden 3-4 -tappioon Tanskalle ja 0-1 -tappioon Valko-Venäjälle.
Ruotsi on viime aikoina kyykkäillyt myös naisten ja nuorten tasolla. Nuorten MM-kisoissa Ruotsi oli vuodenvaihteessa ulapalla ja tipahti jatkosta puolivälierissä hävittyään Suomelle heikolla esityksellä. Turnaus oli Ruotsilta odotuksiin nähden huono, mikä selittyi silläkin, että valmennusjohto jäi kotiin koronatartuntojen takia.
Huhtikuussa 2019 Ruotsin naisten maajoukkue putosi yllättäen pääsarjatasolta. Naisten jääkiekossa Ruotsin maajoukkueen taso on pudonnut esimerkiksi Suomen kyydistä, vaikka naisten seurajoukkueilla on Ruotsissa käytössään huomattavasti paremmat resurssit kuin suomalaisilla naisten seurajoukkueilla kotimaassaan.
Onko Ruotsin jääkiekko sitten kriisissä? Vastaus on, ettei ainakaan miesten eikä nuorten tasolla.
Ruotsin juniorityö on yhä miesten puolella maailman kärkiluokkaa. Ruotsalaisia huudetaan NHL:n varaustilaisuuksissa Euroopan maista kaikkein eniten. Suomi jää varausten määrässä ruotsalaisista yhä selvästi jälkeen, vaikka jääkiekon harrastajia on Ruotsissa ja Suomessa suunnilleen yhtä paljon.
Ruotsi voitti miesten MM-kultaa 2017 ja 2018. Silloin lähes kaikki Tre Kronorin pelaajat tulivat NHL:stä ja mukana oli paljon NHL:n kärkiketjujen pelaajia.
Ruotsilla oli vahva NHL-pelaajista koottu joukkue myös MM-kisoissa 2019. Silloin joukkue kaatui puolivälierissä maalivahtiinsa Henrik Lundqvistiin, joka oli kaukana parhaasta vireestään.
Lundqvist ei ajatellut joukkueen etua, eikä jäänyt puolivälieräottelusta Suomea vastaan pois. Leijonien yllättävä 5-4 -voitto jatkoajalla oli pitkälti Lundqvistin tunarointien seurausta.
Jos Ruotsi olisi peluuttanut Lundqvistin sijaan huippukuntoista maalivahtia, olisi Leijonat todennäköisesti jäänyt Tre Kronorin jalkoihin. Valmennusjohto mokasi ja Leijonat kiitti.
Tämän vuoden MM-kisoissa Ruotsilla oli valtava määrä kieltäytymisiä. NHL:stä Tre Kronoriin saatiin vain viisi pelaajaa. Myös Ruotsin Euroopan sarjojen kovan luokan pelimiehistä iso liuta vastasi MM-kutsuun kieltävästi.
Valmistautumisaikaa MM-turnaukseen oli vähän. Ruotsin joukkueessa oli paljon MM-kisojen ensikertalaisia, jotka jännittivät itsensä Tanska ja Valko-Venäjä -otteluissa pihalle.
Ruotsin päävalmentaja Johan Garpenlöv saa toki ottaa päävastuun fiaskosta. Ruotsin maineikasta kiekkohistoriaa ajatellessa tulos on karmaiseva. Olihan Ruotsi edellisen kerran ulkona MM-kisoissa kahdeksan parhaan joukosta 1937.
Ruotsin jääkiekon lähihistoriassa katastrofi on verrattavissa Salt Lake Cityn 2002 olympialaisiin. Silloin parhaat NHL-pelaajat olivat mukana ja Ruotsi voitti alkulohkonsa. Sitten päävalmentaja Hardy Nilsson unohti herätellä joukkueensa puolivälieräotteluun ja ylimielisesti kaukalossa esiintynyt Ruotsi hävisikin Valko-Venäjälle maalein 3-4 maalivahti Tommy Salon mokattua ratkaisevassa maalissa eeppisesti.
Ruotsin joukkueen tasoon nähden Salt Lake Cityn kyykkäys oli vieläkin pahempi kuin Riian 2021 romahdus. Riian kisoissa Tanska ei ollut paljoa Ruotsia huonompi joukkue ja Valko-Venäjäkin oli huomattavasti lähempänä Ruotsin tasoa kuin oli Salt Lake Cityssa.
Garpenlöv ilmoitti olevansa valmis jatkamaan tehtävissään. Päätöksen hänen kohtalostaan tekee Ruotsin jääkiekkoliitto.
Seuraavana haasteena Garpenlövillä olisivat olympiakisat Pekingissä helmikuussa 2022. Niissä kekkereissä mukana ovat maailman parhaat pelaajat NHL:n tehdessä paluun olympialaisiin.
Ruotsi on Pekingissä Kanadan ja Yhdysvaltojen ohella suurin kultasuosikki. Paperilla Ruotsin paras joukkue on Suomea parempi lähes kaikilla osa-alueilla, mutta valmennusosaamisessa Leijonat on varmasti edellä.
Päävalmentajan osaamisesta on paljon kiinni. Garpenlöv on päävalmentajana varsin kokematon, eikä Riiassa vakuuttanut kyvyillään, kun valmistautumisaikaa turnaukseen on vähän.
Ruotsin pelaajatuotannon romahtamisesta ei ole merkkejä ilmassa. Valmennusosaaminen näyttää kuitenkin jääneen jälkeen Suomesta.
Teksti Otto Palojärvi
LUE MYÖS: Ruotsille karmea katastrofi jääkiekon MM-kisoissa – ”En voi hyvin”
Kommentoi Facebookissa