JÄÄKIEKKO Jokerit hävisi KHL:ssä torstaina Lokomotiv Jaroslavlille voittolaukauskisan jälkeen 4-5. Tuomaritoiminta puhutti paljon, sillä Jokereilta vietiin selvä maali ja ottelussa annettiin myös erikoisia jäähyjä.
– En tiedä mitä sanoisin. Oli kaikennäköisiä tapahtumia. Neljä maalia, kun teet, niin silloin pitäisi yleensä voittaa kotona, kommentoi Jokereiden päävalmentaja Lauri Marjamäki.
Jesse Joensuun maali hylättiin valmentajan haaston myötä Moskovasta käsin tehdystä videotarkastuksesta. Joensuuta häirittiin tilanteessa, mutta Moskovasta tulkittiin, että Joensuu olisi häirinnyt maalivahti Ilja Konovalovia, vaikka Konovalov kävi maalialueen ulkopuolellakin.
– Kaikki näki. Jos toi Jesse Joensuun maali ei ole maali, mutta hylätään valmentajan haastosta? Jos Henri Ikonen saa jäähyn tekemättä mitään? Siitäkin tuli maali. Vaikeaksi oli ilta tehty, mutta jätkät pelasivat kuitenkin hyvän kolmannen erän. Vastustajalla oli yksi paikka ja teki siitä maalin, Marjamäki ilmoitti.
Jokerit olisi paremmalla tuomarityöskentelyllä todennäköisesti ottanut kuudennen perättäisen voittonsa.
– Harmittaa tappio vietävästi. Oli viiden ottelun voittoputki ja nyt jäätiin pisteeseen. Tolpan päässä oltiin. Hieno Joensuun rankkari. Fiilikset on aika isot. Otat kaksi pistettä tai jäät yhteen pisteeseen, Marjamäki sanoi.
Myös Leijonien kultasankarin Marko Anttilan mielestä maali olisi pitänyt hyväksyä.
– En tarkkaan tiedä sääntöä, mutta mun silmiini se näytti maalilta, joka olisi pitänyt hyväksyä. Kiekko oli koko ajan siellä alueella, eikä siinä tahallisesti yritetty veskaria estää. Veskarihan tuli Jesseä päin.
Jokereiden peliesitykseen maali ei Anttilan mukaan vaikuttanut.
– En mä näe, että se olisi mitenkään vaikuttanut. Tietenkin peli oli meidän käsissä ja turhauttaa tämmöiset häviöt. Taistellaan heidän kanssa sarjassa samoista sijoista ja tärkeitä pisteitä oli jaossa.
Anttila teki Jokereiden avausmaalin. Ämyreistä rupesi soimaan viime keväältä tuttu ”Löikö Mörkö sisään”.
– No jaa. Ehkä jätkät innostuivat enemmän kuin minä. Mutta ihan hyvä, jos se innostaa jotain. Totta kai se lämmittää mieltä tehdä maali ja ihan mukava juttu. En tiennyt, että se alkaa soimaan, Anttila naurahti.
Lokomotiv Jaroslavlin kanadalaisvalmentajan Mike Pelinon mielestä Moskovasta tulkittiin sääntökirjaa oikein.
– Meidän mielestämme maalivahtiamme häirittiin. Tiedän, ettei sitä tehty tarkoituksella, mutta sen takia maalivahtimme ei pystynyt torjumaan. Tietääkseni säännöissä sanotaan, ettei maalia voi hyväksyä, jos vastustajan pelaaja häiritsee maalivahtia, vaikka häirintä tapahtuisikin vahingossa, Pelino ilmoitti.
Lokomotiv näyttää pärjäävän Helsingissä otettuaan Jokereista tällä kaudella jo kolmannen voittonsa. Hartwall-areenalla Pelino on menestynyt aiemminkin. Hän oli voittamassa 2003 MM-kultaa oltuaan silloin Kanadan joukkueessa Andy Murrayn apuvalmentajana.
– Erityistä on pelata täällä. Suomi on upea jääkiekkomaa ja muistuttaa minua Kanadasta. Täällä Helsingissä on erityistä. Olin 2003 mukana MM-kisoissa Kanadan joukkueen valmennustiimissä, kun voitimme täällä Hartwall-areenalla loppuottelussa Ruotsin Anson Carterin maalilla jatkoajalla, Pelino muisteli innostuneesti.
Helsingin musta sateinen joulukuu ei näyttänyt Pelinon tunnelmia latistavan. Jokerit pelasi ottelussa mustissa ”joulupaidoissa”, joiden värisävy ei sinänsä joulua muistuttanut. Toisaalta mustista jouluista on tullut 2000-luvulla eteläisessä Suomessa ilmaston lämpenemisen takia jo perinne.
Teksti Otto Palojärvi, Hartwall-areena
Lue myös: Jokereiden voittoputki jatkui Moskovassa – ”Meinasi tulla aasinlakki päähän”
Kommentoi Facebookissa