Muistisairaita vanhuksia katoaa erityisesti kesällä – toistaiseksi lähes kaikki ovat löytyneet

Katoamiset tapahtuvat tyypillisesti kotoa, sairaalasta tai hoitokodeista.

Katoamiset tapahtuvat tyypillisesti kotoa, sairaalasta tai hoitokodeista. (Kuva Fotolia)

Poliisi peräänkuuluttaa myös silminnäkijöiden vastuuta kohdattaessa sekavan oloinen vanhus.

MUISTISAIRAUS Pelkästään Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella on viimeisen kuukauden aikana ollut 29 kadonneisiin vanhuksiin liittyvää tehtävää. Toistaiseksi lähes kaikki heistä ovat löytyneet, kun esimerkiksi lähialueella partioinut poliisipartio tai sivullinen ohikulkija on huomannut harhailevan tai sekavasti käyttäytyneen vanhuksen.

Jos kadonneesta vanhuksesta on ilmoitettu hätäkeskukseen, on heidät löydetty usein viranomaisyhteistyönä ja vapaaehtoisten etsijöiden avulla. Katoamiset tapahtuvat tyypillisesti kotoa, sairaalasta tai hoitokodeista.

– Meillä on ollut tapauksia, joissa vanhus on saattanut liikkua hyvinkin pitkän matkan sekavan oloisena, eivätkä ohikulkijat ole soittaneet hätäkeskukseen. Ihmisten tulee ottaa huomioon ja tiedostaa, että sekavan oloisista ulkona harhailevista vanhuksista tulee ilmoittaa hätäkeskukseen, painottaa ylikomisario Jussi Huhtela Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Huhtela muistuttaa, ettei ilmoitus- ja auttamisvelvollisuus koske pelkästään sekavan oloisia vanhuksia.

– Sama koskee pieniä lapsia. Ihmiset tuntuvat olevan varsinkin kaupunkialueella kovin arkoja kysymään yksin kulkevalta pieneltä lapselta mihin tämä on menossa ja missä hänen vanhempansa ovat. Lapset ja muistisairaat vanhukset eivät pysty huolehtimaan samalla tavalla itsestään, ja kesäkuukausinakin yöt voivat olla hyvin kylmiä, puhumattakaan esimerkiksi vesistöjen vaaroista, Huhtela sanoo.

Huhtela painottaa, että ohikulkijoiden velvollisuus on tiedustella sekavasti käyttäytyvältä vanhukselta tai lapselta onko heillä kaikki kunnossa. Jos tilanne vaikuttaa vielä tiedustelun jälkeen epäselvältä, tulee heidän liikkeistään ilmoittaa hätäkeskukseen soittamalla 112.

– Jos kuitenkin jostain voimme poliisissa antaa kiitosta, on vapaaehtoisista etsintäpartioista poliisille ja muille viranomaisille korvaamaton apu. Moni jo kriittisessäkin tilassa ulkona harhaillut vanhus on löytynyt vapaaehtoisten etsintäpartioiden voimin, Huhtela kertoo.

Toimi näin, jos kohtaat sekavasti käyttäytyvän ja ulkona harhailevan vanhuksen tai pienen lapsen:

  • Seuraa hetki hänen liikkeitään ja arvioi voisiko vanhus olla mahdollisesti muistisairas ja karkuteillä. Jos kyse on pienestä lapsesta, arvioi onko hän sen ikäinen, että hän voisi liikkua turvallisesti yksin.
  • Kysy vanhukselta tai lapselta, että onhan kaikki varmasti kunnossa. Lapselta kannattaa tiedustella, että tietäähän tämä varmasti missä hänen vanhempansa ovat. Jos vanhus tai lapsi vaikuttaa vähänkään paniikinomaisilta, kannattaa ensin rauhoitella heitä hetki ja soittaa tämän jälkeen hätäkeskukseen.
  • Soita hätäkeskukseen, jotta tieto heidän löytymisestään ja liikkeistään tulee myös viranomaisten tietoon.

Lue myös: Muistisairaat hyötyvät säännöllisestä liikunnasta – harjoittelu vähensi merkittävästi kaatumisia

Kommentoi Facebookissa