Murhan yritys videoitiin ja laitettiin sosiaaliseen mediaan – puukotettu uhri pääsi juosten pakoon

Syyttäjä vaatii tekijöille muun muassa murhan yrityksestä ehdotonta vankeusrangaistusta.

Syyttäjä vaatii tekijöille muun muassa murhan yrityksestä ehdotonta vankeusrangaistusta. (Kuva AOP)

Toinen tekijöistä ennakoi jo videolla, että he joutuvat teostaan vankilaan.

MURHAN YRITYS Kahdelle nuorelle miehelle on luettu Tampereella syyte murhan yrityksestä. Tekoaikana nuorukaiset olivat 16- ja 17-vuotiaita. He puukottivat Kaupin metsässä sattumalta kohdalle osunutta miestä.

Tarkoituksena oli ryöstää rahat ja tappaa uhri, näin oli etukäteen päätetty. Ryöstäjät päättivät myös, että uhrin on oltava mies, naisia ei puukoteta. Kaupin ulkoilualueella sattumalta vastaan tullut mies päätyi sitten uhriksi.

Nykyajan nuorten rikollisten toimintatapaa kuvaa se, että teko videoitiin. Toinen tekijöistä ennakoi videolla, että vankilaan he teostaan joutuvat.

– Että kaverit tuutte sitten morottaan mua sinne, nuori mies sanoi sosiaaliseen mediaan ladatulla videolla.

Ryöstöaikeissa nuorukaiset menivät suositulle ulkoilualueelle Kaupin metsään. Ensimmäisenä vastaan tuli nainen. Puukkoa heilutellen toinen miehistä ilmoitti, että naisia ei puukoteta.

– Missä täällä on miehiä? ryöstäjä kysyi.

Vastaan tuli lenkillä ollut tamperelaismies. Häneltä vaadittiin rahaa. Toinen nuorista löi miestä puukolla kaksi kertaa rintaan ja toinen piteli uhria kiinni. Kun uhri kaatui maahan, häntä lyötiin kaksi kertaa puukolla selkään.

Uhrin sinnikkyyttä kuvaa se, että hän pääsi juosten karkuun eivätkä ryöstäjät saaneet häntä kiinni. Ulkopuoliset hälyttivät ambulanssin, ja uhri saatiin nopeasti hoitoon. Sattumalta Kaupissa oli useamman hengen kuvausryhmä tekemässä videota. Heiltäkin ryöstäjät vaativat rahaa puukolla uhaten. Rahoja ei kuitenkaan tippunut, vaan kuvausryhmä hälytti paikalle poliisit.

Toiselle nuorelle tuli syyte myös huumausainerikoksesta. Hän on myynyt erilaisia huumeita salatussa Tor-verkossa. Syyttäjä vaatii tekijöille muun muassa murhan yrityksestä ehdotonta vankeusrangaistusta.

Lue myös: Alaikäinen nuorukainen vangittiin murhan yrityksestä – toinen epäillyistä kuvasi tapahtuneesta videon

Kommentoi Facebookissa