KATOAMINEN On kulunut 20 vuotta 16-vuotiaan Raisa Räisäsen katoamisesta. Uhkaavasti näyttää siltä, että tapaus liittyy saman sarjaan kuin Kyllikki Saaren murha, Tulilahden murhat ja Bodomjärven murhat. Selviääkö koskaan, mitä Raisalle tapahtui lauantaina 16. lokakuuta 1999?
Raisa Räisänen oli 16-vuotias, lahjakas koripalloilijatyttö, urheilulukiolainen. Hän kuului maajoukkuevalmennettaviin. Kyseisenä lauantaina oli ottelu, ja Raisa nakutti joukkueelleen 20 pistettä. Voittoa lähdettiin juhlimaan porukalla Tampereen keskustassa siihen aikaan sijainneeseen ravintola Casablancaan.
Raisa pääsi ravintolaan täysi-ikäisen kaverinsa papereilla. Mikähän olisi tilanne nyt, jos Casablanca olisi ollut vähän tarkempi siinä, minkä ikäiset ravintolaan päästetään? Olisiko Raisa nyt 36-vuotias perheenäiti? Jotain tuon suuntaista hän päiväkirjassaan itse enteili.
Casablancasta osa ryhmästä lähti Huittisten Seurahuoneelle. Raisa ei mahtunut autoon, tai ei halunnut lähteä. Hän jäi Tampereen Sokoksen eteen. Se on viimeinen varma havainto Raisa Räisäsestä. Yhdenkään valvontakameran kuviin Raisa ei katoamisiltana tallentunut. Raisasta on tullut poliisille noin 3000 vihjettä. Tyttöä on etsitty Näsijärvestä, Tammerkoskesta ja Pyhäjärvestä, tuloksetta.
Vuonna 2005 tuli vihje, että nuorta tyttöä olisi Raisan katoamisiltana enemmän tai vähemmän pakolla istutettu 1960-luvun alun mustaan limousineen, mahdollisesti Cadillac-merkkiseen. Poliisi tutki mustia limousineja Ruotsia myöten, mutta näyttöä autojen liittymisestä Raisan katoamiseen ei löytynyt.
Nyt kun tapauksesta on kulunut 20 vuotta, poliisi antoi julkisuuteen epäselvän kuvan, jossa mahdollisesti on 80-luvun mallinen Buick Electra ajaa Tampereen Hämeenkatua noin kello 22 itään päin ja kello 23 jälkeen länteen. Liittyykö auto Raisan katoamiseen?
Yhdenkään valvontakameran kuviin Raisa ei katoamisiltana tallentunut. Raisasta on tullut poliisille noin 3000 vihjettä.
Vuonna 2009 eräs pariskunta päätti avautua ja kertoi poliisille nähneensä viluissaan olleen tytön kävelevän Kuninkaankadulla Raisan katoamisiltana, siis 10 vuotta aikaisemmin. Pariskunta todella oli liikkeellä Raisan katoamisiltana. He näkyvät valvontakameran kuvissa. Mutta Raisaa kuvissa ei näy.
Vuonna 2008 eräs mies kertoi tanssineensa Tampereen Seurahuoneella Raisan näköisen tytön kanssa. Seurahuone oli leimallisesti aikuisten paikka. Olisiko 16-vuotias Raisa päässyt sinne edes väärillä papereilla?
Muuan kalamies kertoi 2000-luvun alussa, että hänen uistimeensa tarttui Näsijärven Koljonselällä tukko pitkiä naisten hiuksia. Hän heitti saaliinsa takaisin järveen, mutta ilmoitti siitä myöhemmin poliisille. Paikka tutkittiin, mutta ei järven pohjasta löytynyt muuta kuin uppotukkeja. Ehkä pitkät hiukset olivat vain uistimeen tarttunutta ruohoa.
Vuonna 2015 eräs taksikuski kertoi vieneensä pelokkaan nuoren tytön ja ulkomaalaisen näköisen miehen Tampereen keskustasta osoitteeseen Multiojankatu 28. Kummallista asiassa on se, että taksikuski avautui vasta 16 vuotta Raisan katoamisen jälkeen.
Multisillassa mahdollisesti asuneiden ulkomaalaisten jäljittäminen teetti poliisilla valtavasti työtä. Multisillan maastoa tutkittiin ruumiskoirien kanssa, mutta mitään ei löytynyt. Onko varmaa, että tuollainen taksikyyti ajettiin Raisan katoamisiltana?
– Sitä ei kerrota julkisuuteen. Se on salaista tietoa. Menee tutkintaan vähän syvälle, kertoo rikoskomisario Paavo Tuominen Keskusrikospoliisista.

Monille tamperelaisille tuttu mies kertoi vuonna 2013 DD-Pubin tiskillä paikan omistajalle, että hän ampui Raisa Räisäsen ja hautasi ruumiin tiluksilleen Pälkäneelle. Sekä tunnustaja että pubin omistaja ovat jo kuolleet. Omistaja oli kertonut tarinan pubin työntekijälle, joka vuosia myöhemmin kertoi kuulemastaan poliisille. Tamperelaismiehen aikoinaan omistamilla mailla Pälkäneellä tehtiin etsintöjä, mutta mitään ei sieltäkään löytynyt.
Erikoinen episodi on seuraavakin. Eräs lääkäri kertoi naisystävälleen, että hän tietää mitä Raisa Räisäselle tapahtui. Poliisi selvitti lääkärin liikkeitä ja salakuunteli miestä. Ilmeni, että lääkäri oli puhunut puuta heinää. Väkivaltaviihteeseen mieltynyt, alkoholia ja huumeita runsaasti käyttänyt lääkäri on sittemmin kuollut.
Päivä, jona Raisa Räisänen katosi, oli tamperelaisittain merkittävä. Tampereella järjestettiin 16. lokakuuta 1999 EU-huippukokous. Kaupunki oli täynnä ulkomaalaisia, ja oli kyllä poliisejakin. Peräti 750 poliisia oli turvaamassa huippukokousta. Turvallisuus oli huipussaan, siitä huolimatta Raisa katosi.
Voisiko olla mahdollista, että Raisa olisi päätynyt jonkin ulkomaalaisen seurueen kelkkaan, ja sitten on tapahtunut jotain?
– Kaikki on mahdollista. Mitään näyttöä ei ole. Kyllähän ulkomaalaisia oli paljon, ja kurdien mielenosoitus oli silloin päivemmällä, sanoo rikoskomisario Tuominen.
Eräs kummallisuus on se, että ihmiset tulevat kertomaan tietojaan 10–15 vuotta sen jälkeen, kun Raisa oli kadonnut. Ihmisen muisti on rajallinen. Itse kukin voi tehdä ajatuskokeen: Mitä näin kadulla, baarissa tai jossain 10–15 vuotta sitten?
– Ihmiset ovat varovaisia monestakin syystä. Vähän pelkäävät tulla tietojaan puhumaan, valitettavasti, Tuominen sanoo.
Raisan tapaus oli hyvin tiedossa tuoreeltaan. Jos ihmiset olisivat kertoneet tietonsa heti eikä vuosien kuluttua, poliisi olisi säästynyt valtavalta työmäärältä.
Miten voi ihminen kadota täysin jäljettömiin Tampereen keskustasta?
Raisa Räisänen julistettiin kuolleeksi vuonna 2007. Kuolinpäiväksi merkittiin 16. lokakuuta 2004. Tuolloin oli kulunut päivälleen viisi vuotta siitä, kun hänet oli viimeksi nähty elossa. Seurakunta ei myöntänyt Raisalle tyhjää hautapaikkaa Tampereen Kalevankankaan hautausmaalta. Raisa sai laatan hautausmaan tiilimuuriin.
– Raisalle järjestettiin ihan normaalit hautajaiset. Saimme jättää jäähyväiset tutuin kirkollisin sakramentein. Asia on saatu sellaiseksi kuin se vain voi olla. Sen enempää ei voi tehdä, kertoi Raisan äiti Tuula Räisänen tämän jutun kirjoittajalle kesällä 2008.
Raisan perhe halusi paikan, johon suru ja ikävä kiinnittyisi. Muistolehto on sellainen paikka.
– Vuosien saatossa tuntui, että täytyy olla paikka sille surulle. Ajattelin, että se kiinnittäisi surun yhteen paikkaan, kun tuntui että sillä ei ole mitään rajaa. Se on nyt sitten hänen hautansa, Tuula Räisänen kertoi.
Maailmalta tiedetään tapauksia, kun vuosikymmeniä kateissa ollut henkilö on palannut elossa ihmisten ilmoille. Häntä on esimerkiksi piiloteltu jossain kellarin loukossa. Tämä vaihtoehto on lähinnä teoreettinen. Mutta ei poliisi ole voinut sitä myöskään pois sulkea.
Raisan kohtalo voi ratketa siten, että jostain löytyy jäänteet, jotka pystytään osoittamaan Raisalle kuuluviksi.
Tapausta tutkitaan murhana, ja murha ei vanhene koskaan. Jos kyseessä on murha, on mahdollista, että siitä tietää joku muukin kuin tekijä. Aina on mahdollista, että joku asiasta tietävä paljastaa tietonsa. Valetunnustajia tässäkin jutussa on ollut pilvin pimein, niin kuin aina suurta julkisuutta saaneissa tapauksissa. Entäpä, jos jonain päivänä esiin astuu oikea tunnustaja?
Ei sellainenkaan mahdoton ajatus ole. Tuore esimerkki on, kun 24-vuotias mies keväällä 2018 tunnusti Tampereen Tesomalla vuonna 2014 tekemänsä henkirikoksen.
Miten voi ihminen kadota täysin jäljettömiin Tampereen keskustasta? Raisa Räisäsen tapaus ei ole edes ainoa. Keväällä 2002 gladiaattori Virpi Butt ja hänen miesystävänsä murhasivat 29-vuotiaan Kari Pekka Anttosen. Tekijät kertoivat laittaneensa paloitellun ruumiin osat roskapönttöihin. Nokian kaatopaikka käännettiin ympäri, mutta Anttosen ruumista ei löytynyt. Anttonen sai muistolaatan samaan tiilimuuriin kuin Raisakin.
Maaliskuussa 2007 kadonneen 17-vuotiaan Teemu Puumalan tapaus muistuttaa Raisan tapausta. Teemu oli juhlimassa kaverinsa luona Tampereen Lamminpäässä. Bileissä tuli riitaa, ja Teemu lähti kotiinsa ja katosi jäljettömiin. Läheinen Tohloppi-järvi on tutkittu moneen kertaan, mitään ei ole löytynyt. Äidin pyynnöstä Teemu Puumala julistettiin kuolleeksi vuonna 2013.
Vihjeet kuvassa olevasta autosta tai muut tiedot voi toimittaa sähköpostiin rikosvihje.krp(at)poliisi.fi.
Lue myös: KRP tutkii kadonneen Millan tapausta epäiltynä henkirikoksena – poliisi pyytää havaintoja autoista
Kommentoi Facebookissa