FESTIVAALI Naantalin Musiikkijuhlia juhlitaan 2.–13.6. monipuolisella ohjelmistolla. Tänä vuonna mukana on poikkeuksellisen monta laulajaa, vaikuttavia orkesterivierailuita sekä uusia konserttipaikkoja. Beethovenin ja Sallisen juhlavuosien kunniaksi kuullaan laaja valikoima molempien säveltäjien musiikkia sekä jälleen yksi maailman kantaesitys.
Taiteellinen johtaja Arto Noras on koonnut festivaalille jälleen monipuolisen ohjelman. Festivaali avataan opus 41. teemalla, jolloin kuullaan Boccherinin, Sibeliuksen, Mendelssohnin ja Saint-Saënsin teokset opusnumerolla 41. Konsertissa esiintyvät muun muassa kamarikuoro Key Ensemble ja viulisti Petteri Iivonen, joka nimitettiin syksyllä Pariisin oopperan konserttimestariksi.
Musiikkijuhlilla esiintyy kattava joukko maailman huippumuusikoita, joista festivaalilla debytoivat pianisti Itamar Golan ja sellisti Claudio Bohórquez. Muista festivaalilla esiintyvistä taiteilijoista mainittakoon muun muassa huilisti Patrick Gallois, sellisti Frans Helmerson, viulistit Elina Vähälä ja Mihaela Martin sekä maailman parhaaksi usein nimetty käyrätorvitaiteilija Radovan Vlatković.

Sinfonia Lahti ja Tallinnan Kamariorkesteri vierailevat jälleen Naantalissa. Sinfonia Lahtea johtaa kapellimestari Okko Kamu, ja solisteina esiintyvät pianotaiteilija Barry Douglas ja baritoni Waltteri Torikka, joka näin debytoi Musiikkijuhlilla. Konsertin ohjelmassa on juhlavuosien kunniaksi teoksia Beethovenilta ja Salliselta.
Tallinnan Kamariorkesterin solisteina esiintyvät sopraano Johanna Rusanen-Kartano, sellisti Arto Noras ja toisessa konsertissa kansainvälinen puhallinkvintetti. Konserteissa kuullaan Sallisen, Tšaikovskin, Dvorakin ja Kuusiston musiikkia. Kapellimestari Jaakko Kuusisto johtaa molemmat Tallinnan Kamariorkesterin konsertit.
Maailmankuulu mezzosopraano Anne Sofie von Otter saapuu nyt toista kertaa Naantaliin. Lukuisia merkittäviä oopperarooleja tehneen, Grammy-palkitun laulajan ohjelma sisältää monipuolisen kokoelman Mahlerin, Straussin, Bachin, Poulencin ja Bernsteinin lauluja.

Tänä vuonna Naantalin Musiikkijuhlat tekee kiinteää yhteistyötä Turun Kirjamessujen kanssa. Konsertissa Katso pohjoista taivasta näyttelijälegendat Seela Sella ja Esko Salminen tulkitsevat suomalaista runoutta samannimisestä antologiasta, jonka on koonnut ja runot valinnut Kirjamessujen ohjelmajohtaja Jenni Haukio.
Uutena konserttipaikkana on tänä vuonna Turun Sibelius-museo, jossa Musiikkijuhlat esiintyy Sibelius-ohjelmistolla. Konserttipaikoissa on hyödynnetty myös Naantalia ympäröivää saaristoa, ja mukana ovat ensimmäistä kertaa Dikselin Näyttämö Rymättylän Röölässä ja Merimaskun maamiesseurantalo.
Festivaali päättyy Kenelle sellot soivat -päätöskonserttiin, jossa solistina esiintyy sopraano Soile Isokoski, ja lavalle nousee Total Cello Ensemblen ja Leonardo Chiodon lisäksi suuri joukko sellistejä eri kokoonpanoissa. Konsertin ohjelmassa on muun muassa Sallisen Sonaatti neljälle sellolle -teoksen maailman kantaesitys.
Tapahtuman koko ohjelma julkistetaan huhtikuun alussa.
- Lisätietoja ohjelmasta www.naantalinmusiikkijuhlat.fi
Lue myös: Kuhmossa soi kesällä illuusioiden taide – ”Siirrä silmät ja korvat pois älylaitteista”
Kommentoi Facebookissa