Naisleijonat asettunut Pekingiin – Noora Räty julkaisi tunteikkaan päivityksen

Pasi Mustonen toimi Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajana Pekingin olympialaisiin saakka. (Kuva Tiina Puputti/ Jääkiekkoliitto)

Noora Räty on yhä virallisesti ykkösmaalivahdin varamaalivahti, mutta tuskin matkustaa Pekingiin. Räty julkaisi sosiaalisessa mediassa päivityksen, jossa kertoi investoineensa olympiaprojektiin 20 000 euroa omia rahojaan.

JÄÄKIEKKO Naisleijonat matkusti Pekingin olympialaisiin jo viime viikolla. Itse olympiaturnaus ottaa varaslähdön jo torstaina ennen kisojen avajaisia Suomen kohdatessa ensimmäisessä ottelussaan Yhdysvallat.

Viime viikon lennolta yksi oli joukosta poissa. Pekingin kisoihin valittu Viivi Vainikka ei päässyt matkustamaan muun joukkueen mukana kisapaikalle. Vainikan koronatestin tulos oli silloin positiivinen.

Nyt Vainikka on antanut kuitenkin kaksi negatiivista testiä kahden päivän sisään. Hän pääsee mukaan Kiinan viranomaisten hyväksymällä Suomen Olympiakomitean järjestämälle charter-lennolle keskiviikkona.

Vainikan tilalla Pekingiin matkusti viime viikolla Emmi Rakkolainen. Hän jää ainakin toistaiseksi varapelaajan rooliin.

Puitteet Pekingissä ovat Naisleijonien mukaan mallillaan.

– Tosi hyvät olosuhteet luotu kisakylään. Myöskin hallilla on ollut molemmilla jäillä hienot olosuhteet, kommentoi Suomen joukkueen kapteeniksi nimetty Jenni Hiirikoski.

Naisleijonat aloittaa siis turnausurakkansa torstaina ottelulla Yhdysvaltoja vastaan. Vastus on heti kovaa luokkaa, eikä Suomi lähde otteluun voittajasuosikkina.

Sinänsä ottelun tuloksella ei ole paljoa merkitystä, koska Suomi pelaa ylemmässä loppusarjassa ja pääsee varmasti lohkostaan jatkoon.

Itse olympialaisia enemmän Suomen kansan parissa on puhuttu naisten jääkiekon osalta pelaajavalinnoista. Jättihän päävalmentaja Pasi Mustonen valitsematta ryhmäänsä Noora Rädyn, jota pidetään jopa maailman parhaana maalivahtina.

Syynä outoon ratkaisuun ovat tiettävästi erimielisyydet Rädyn ja Mustosen välillä. Erimielisyyksiä heillä on ollut vuosien ajan.

Eriskummallisinta onkin, että Räty on yhä Naisleijonien olympiajoukkueessa erikoisessa ykkösmaalivahdin varamaalivahdin roolissa. Tosin olisi melkoinen yllätys, jos Räty olympialaisissa pelaisi, sillä hän on matkannut jo Suomesta Pohjois-Amerikkaan ja tuskin ehtisi Pekingin kisoihin.

– Viittaan edelliseen tiedotustilaisuuteen. Joudun keskittymään päävalmentajana pelaajiin, jotka on täällä, Mustonen kuittasi asian tiistaina.

Suomen joukkueen General Manager Tuula Puputti toisti Mustoselta tuttuja sanoja. Puputin mukaan on sovittu, että Nooraan olla yhteydessä, jos ykkösmaalivahti Anni Keisala loukkaantuu tai ei pysty pelaamaan. Tätä viestittelyä ollaan Puputin mukaan käyty.

Räty itse julkaisi Instagramissa päivityksen, jossa ilmoitti käyttäneensä noin 20 000 euroa säästöistään tällä kaudella, kun pelasi HPK:ssa. Räty halusi päästä olympiajoukkueeseen ja päätti antaa näyttöjä Suomen pääsarjassa, jossa pelaajat eivät ole ammattilaisia.

Seuraavassa Rädyn päivitys tapahtuneesta:

– Vaikka valintaa ei nyt tullut, niin Olympialaiset oli tottakai se suurin syy miksi muutin syyskuussa Hämeenlinnaan. Samalla valmistui kirja. Halusin myös omalla panoksellani tuoda Naisten Liigalle lisää uskottavuutta ja näkyvyyttä. Toivottavasti onnistuin siinä. Moni kuitenkin kysyy miksi juuri Hämeenlinna? HPK pystyi tarjoamaan laadukkaat olosuhteet harjoitteluun (Liiga-akatemia, U20SM miehet) ja haastetta peleissä (Naiset). Kiitos siis vielä kerran HPK!!

– Olen myös halunnut todistaa, että voit olla huippu-urheilija (ainakin jääkiekossa), vaikka sinulla on elämässä muitakin prioriteettejä. Kun elämä ei ole pelkkää suorittamista ja se on kentän ulkopuolella tasapainossa, niin silloin myös pelaamisesta nauttii ihan eri tavalla. Itse olen nauttinut tällä kaudella pelaamisesta enemmän kuin pitkään aikaan, Räty jatkaa.

– Treenasin ja kehitin itseäni syksyllä ja talvella n. 15-20 tuntia viikossa + pelit. Nautin siitä. Tavoitteena oli tietysti olla helmikuussa urani parhaassa vireessä ja sitä myös rehellisesti sanottuna olen. Olen fyysisesti, henkisesti ja pelillisesti kovassa kunnossa. Uskallan väittää, että paremmassa kuin Espoossa 2019 ja siellä meni pelit ihan ok. Tästä on siis erittäin hyvä siirtää katse kohti ammattikiekkoa, Venäjää ja toivottavasti mestaruustaistoa! Mulla on sellanen fiilis, että tulee vielä huikee kevät!!

– Lyhyellä matikalla laskin, että muutto ja asuminen Suomessa kahden koiran kanssa maksoi minulle n. 20000 euroa omista säästöistä. Noh, elämässä pitää ottaa riskejä, enkä kadu sitä. Sain mm. viettää paljon aikaa perheeni ja ystävieni kanssa, eikä sitä voi mitata rahassa. Pitää sit vaan keväällä ottaa kiekkoa kiinni ja kesällä tehdä pari tuntia lisää töitä! Räty päättää.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Leijonat jopa kultasuosikkina Pekingiin – Mörkö vakuuttunut mahdollisuuksista

Kommentoi Facebookissa