Naisleijonat mitalipeleihin – taistelu oli piinaava

Suomi voitti MM-kisojen puolivälieräottelussa Tshekin 1-0 (Kuva: Tiina Puputti / Jääkiekkoliitto)

Suomi voitti MM-kisojen puolivälieräottelussa Tshekin 1-0. (Kuva Tiina Puputti/ Jääkiekkoliitto)

Suomi voitti naisten jääkiekon MM-kisojen puolivälieräottelussa Calgaryssa Tshekin maalein 1-0. Välierässä maanantaina vastaan tulee Yhdysvallat.

JÄÄKIEKKO Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue taisteli tiensä MM-kisojen välieriin voitettuaan Tshekin 1-0. Vasta 16-vuotias Sanni Vanhanen teki voittomaalin toisessa erässä kiekon kimpoiltua tilanteessa onnekkaasti.

Mutta ottelu oli Suomelle todella vaikea.

– Väkisin väännetty voitto. Äärimmäisen vaikea ottelu oli. Purjeissa oltiin ekassa erässä. Niin vaan selvittiin siitä ja se osoittaa joukkueen vahvuutta. Kun nollan päästää, niin yleensä voittaa. Meidän peli perustuu puolustamiseen ja hyvään maalivahtipeliin, kommentoi Suomen päävalmentaja Pasi Mustonen.

Tshekki suorastaan dominoi ensimmäistä erää.

– Ei pystytty pitämään viisikkoa ekassa erässä kasassa ja siksi Tshekki pääsy vyörymään meidän alueelle. Saatiin pakkaa kasaan, kun ottelu eteni. Mutta ei pystytty hirveän hyvin siinä ja siinä on parannettavaa, Mustonen sanoi.

Mustonen arveli heikon avauserän johtuneen henkisistä asioista. Lähtihän Suomi otteluun selkeänä suosikkina ja tappio olisi tarkoittanut mitalipeleistä putoamista.

– Veikkaan, että oli jännitystä, kun tää oli niin sanottu katastrofipeli. Muita ei kiinnosta, jos me hävitään neljännesvälierä, vaikka voitettaisiin kaikki muut ottelut. Se näkyi siinä. Mä uskon, että tää oli psykologinen tekijä. Kun ottelu eteni, saatiin pikkuhiljaa sitä kasaan. Kolmannessa erässä Tshekki sai vain kaksi paikkaa, kun saatiin se paketti kasaan, Mustonen arveli.

Mustonen korosti, että vastustaja oli erittäin hyvä. Tshekki on viime vuosina panostanut naisten jääkiekkoon ja kehitys on ollut vaikuttavaa.

– Tiesin, että he olisivat hyviä. Tämä oli paras eurooppalainen joukkue, jota vastaan olemme pelanneet. Tätä joukkuetta vastaan piti taistella. Olisimme voineet hyvin hävitä ottelun. Emme voi unohtaa kuitenkaan faktaa, että tämä oli kolmas perättäinen ottelu, jossa emme päästäneet maalia. On kova sanoa, että emme olisi tätä ansainneet.

– Heillä on kolme ketjua, jotka pelaavat kovalla tasolla. He pelaavat loistavaa ylivoimaa. Heillä ei ollut yhtä paljon laatua aiemmin. He ovat selkeästi neljänneksi paras joukkue nyt, Mustonen kehui Tshekkiä lisää.

Anni Keisala oli maalillaan itse varmuus. Hän on torjunut MM-turnauksessa nyt kaksi nollapeliä ja pelasi myös vahvasti Kanadaa vastaan Suomen hävittyä sen pelin 3-5.

Mustosta Keisalan vahvat otteet eivät ole yllättäneet.

– Anni pelasi loistavan viime kauden. Hän on ollut harjoitusleirillä erittäin hyvin. Stressitaso on tällaisessa pelissä kova, mutta tulos puhuu puolestaan. Hän ei ole minulle giganttinen yllätys. Hän on erinomainen maalivahti.

Vuonna 2005 syntynyt Vanhanen teki Tshekki-ottelussa ensimmäisen A-maajoukkuemaalinsa. Mustonen on hyvin vaikuttunut joukkueensa nuorimman pelaajan suoriutumisesta tämän ensimmäisessä MM-turnauksessa.

– Hänen peliälynsä on todella korkealla tasollaan. Sillä on tietokone korvien välissä. Ei mitään ongelmaa ole puolustaa maailman parhaita pelaajia vastaan. Fyysisyyttä tarvitaan lisää. Hänestä tulee kymmenen vuoden aikana yksi maailman parhaista pelaajista, jos liekki ei sammu tai loukkaantumisia ei tapahdu. Hän on fantastinen lahjakkuus. Kymmenessä vuodessa on mielenkiintoista seurata kehitystä, jos hän pelaa.

Välieräottelussa maanantaina Suomi kohtaa Yhdysvallat. Alkusarjassa Suomi hävisi amerikkalaisille maalein 0-3.

– Täytyy taistella tietysti. Olemme motivoituneita. Kyllä rautainen jengi tulee vastaan. Vaaditaan nappisuoritus, että peli voitaisiin voittaa, Mustonen kommentoi seuraavaa haastetta.

Vuoden 2019 MM-finaalissa Espoossa Suomi hävisi Yhdysvalloille dramaattisten käänteiden jälkeen rankkarikilpailussa. Mustonen korostaa, ettei se vaikuta tulevaan matsiin.

– En usko, että sillä on mitään tekemistä Espoon tapahtumien kanssa. Emme välitä, ketä vastaan pelaamme. Pukuhuone on täynnä pelaajia, jotka haluavat menestyä. Meillä on mahdollisuus voittaa.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Naisleijonien tähtipelaaja kovassa iskussa MM-kisoissa – potentiaalia vieläkin parempaan

Kommentoi Facebookissa