RUOKA Kesälomat ovat ohi ja lapset ja nuoret ovat pitkän tauon jälkeen palanneet kouluihin. Rullaamaan lähtevä arki tuo lomakauden jälkeen muutoksia monen perheen ruokailuihin. Koulupäivän jälkeen kotiin palaavalla voi olla tuliaisena läksyjen lisäksi nälkä – jääkaappiin voi siis hankkia valmiiksi ainekset, joista lapsi voi itsekin kokata välipalaa.
Aivan perheen pienimpiä ei kannata päästää lieden ääreen hääräämään ilman valvontaa, mutta vanhemmilta lapsilta kokkaus sujuu, kunhan perusteet esimerkiksi uunin tai veitsien käytöstä on käyty turvallisesti läpi. Ruoka voi maistua nirsoiluunkin taipuvaiselle lapselle jopa paremmin silloin, kun sen on saanut itse valmistaa.
Terveellinen kalaruoka on täyttävää ja sisältää monia lapselle ja aikuisellekin tärkeitä ravintoaineita. Kalassa on runsaasti D-vitamiinia, siitä saa omega-3-rasvahappoja ja se kaiken lisäksi kypsyy helposti ja nopeasti.
Jotta ruoanlaitto sujuisi nuoremmaltakin kokilta hyvin, kannattaa aloittaa helpoista resepteistä. Puolivalmisteet ja einestuotteet auttavat jo paljon. Kalapuikkojen lämmitys tai valmiin kalapihvin laittaminen hampurilaissämpylään onnistuvat varmasti, vaikka kokkauskokemusta ei olisi ehtinytkään kertyä.
Tulostamalla tai kirjoittamalla reseptin valmiiksi ja käymällä etukäteen läpi, mistä kaikki tarvittavat raaka-aineet ja välineet löytyvät, varmistuu siitä, että kaikki sujuu kuten pitääkin. Mikäli paistaminen pannulla tai uunissa tuntuu liian haastavalta, avuksi voi ottaa mikron, jolla sulattamisen ja lämmittämisen lisäksi onnistuu myös ruuan kypsentäminen.
Nämä kolme Pro Kalan kalareseptiä onnistuvat joka kokilta. Löytyisikö näiden joukosta uusi teidän perheen herkkuruoka?
Kalalla täytetty pita
4 annosta
4 kalapihviä, pakaste
1-2 rkl öljyä
4 rukiista pitaleipää
(paahdettua sipulirouhetta)
Salaatti
1/3 (noin 200 g) kerää jäävuorisalaattia
1 porkkana
1/2 (150 g) kurkkua
1 pieni valkosipulinkynsi
1 dl maustamatonta jogurttia
1/2 dl majoneesia
1 tl sitruunanmehua tai viinietikkaa
ripaus suolaa ja sokeria
Pese jäävuorisalaatti ja leikkaa ohuiksi suikaleiksi. Kuori porkkana ja leikkaa kuorimaveitsellä lastuiksi. Huuhtele kurkku ja leikkaa suikaleiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi.
Sekoita kulhossa jogurtti, majoneesi, sitruunanmehu ja valkosipuli. Mausta ripauksella suolaa ja sokeria. Sekoita joukkoon salaattisuikaleet, porkkanalastut ja kurkkusuikaleet. Paista kalapihvit öljytilkassa pannulla pakkauksen ohjeen mukaisen ajan.
Lämmitä pitaleipiä mikroaaltouunissa täydellä teholla noin 30 sekuntia. Avaa pitaleivät taskuiksi. Täytä salaatilla ja paistetulla kalapihvillä. Ripottele päälle halutessasi paahdettua sipulirouhetta.

Kalarullia ja kasviksia mikrossa
Yksi annos
1-2 kpl ahvenfileetä tai 1 kpl siika- tai kuhafileetä tai viipale kirjolohta tai lohta (n.150 g)
1 rkl kevyttuorejuustoa tai ranskankermaa
2-3 rkl herkku- tai metsäsienihakkelusta (esim. kantarellia, suppilovahveroa tai herkkutattia)
vähän tilliä tai ruohosipulia
ripaus suolaa
valko- tai mustapippuria
1-2 perunaa
pätkä kesäkurpitsaa tai kurkkua tai 50-100 g tuoretta pinaattia
1-2 cocktailtikkua
Mausta filee suolalla ja pippurilla. Hienonna sienet hyvin pieneksi. Levitä tuorejuusto fileelle ja ripottele päälle sieni- ja yrttisilppu. Käännä kala rullalle ja kiinnitä tikulla.
Kuori ja viipaloi perunat. Lado viipaleet limittäin mikronkestävälle lautaselle ja kypsennä kuvun alla 2-2 1/2 minuuttia (750 W).
Viipaloi kesäkurpitsa tai kurkku. Nosta lautanen mikrosta ja lisää kalarulla ja kasvikset. Kypsennä 3-4 minuuttia. Kokeile kypsyyttä. Varo kypsentämästä kalaa liian pitkään. Käännä lautasta kypsymisen aikana, mikäli mikrossa ei ole pyörivää alustaa. Nauti!

Lohipannukakku orient
uunipellillinen
3 dl maitoa
4 dl kookosmaitoa
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 tl sokeria
2 tl currya
3 kananmunaa
2 rkl rypsiöljyä
100 g kylmäsavukirjolohikuutioita
100 g pinaattia hienonnettuna (pakaste)
seesaminsiemeniä
Sekoita maidot, jauhot, mausteet, kananmunat ja öljy. Anna taikinan turvota vähintään puoli tuntia. Sekoita taikinan joukkoon kylmäsavukirjolohikuutiot ja sulatettu pinaatti.
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipannuun ja ripottele pinnalle seesaminsiemeniä. Paista pannukakkua 220 °C:ssa noin 30 minuuttia.
Leikkaa pannukakku annospaloiksi ja tarjoa lisukkeena vihersalaattia.
Kommentoi Facebookissa