Nauti turvallisesta kesästä koirasi kanssa – asiantuntijan 7 vinkkiä, joilla vältät ikävät sattumat

Koirat on pidettävä kytkettyinä muualla kuin omalla pihamaalla 1.3.–19.8., poikkeuksena ovat muun muassa alle viiden kuukauden ikäiset pennut.

Koirat on pidettävä kytkettyinä muualla kuin omalla pihamaalla 1.3.–19.8., poikkeuksena ovat muun muassa alle viiden kuukauden ikäiset pennut. (Kuva Jonna Mäkinen)

Suomen Kennelliitto on koonnut muistilistan kesän yleisimmistä riskitekijöistä.

KOIRA Koiranomistajan on hyvä varautua kesän riskitekijöihin välttääkseen ikävät sattumat. Suomen Kennelliitto on koonnut yhdessä eläinlääkäri Liisa Lilja-Maulan kanssa muistilistan kesän yleisimmistä riskitekijöistä.

Näillä vinkeillä pääset nauttimaan kesästä turvallisesti koirasi kanssa!

Kyynpuremat ja ampiaisen pistot

Ole valppaana alueilla, joilla kyiden tiedetään viihtyvän. Kyyn purema voi olla hengenvaarallinen koiralle. Purema kohdistuu useimmiten koiran kuonoon.

Jos kyy pääsee puremaan koiraa, pidä koira ja puremakohta mahdollisimman paikallaan, jotta myrkky ei pääse leviämään muualle elimistöön. Puremakohdassa näkyy usein kaksi vierekkäin olevaa pistoreikää. Selkein oire on purema-alueen voimakas turvotus ja kipu. Koira voi myös muuttua voimattomaksi tai oksennella.

Pureman saanut koira tulisi kantaa pois paikalta, jos se vain on mahdollista. Suuren koiran kanssa kannattaa kävellä rauhassa pois. Tärkeintä on pysyä rauhallisena ja hakeutua välittömästi eläinlääkäriin. Kyytablettien antamista koiralle ei suositella, elleivät koiran hengitystiet ole vakavasti turvonneet. Kyytablettien sisältämä kortisoni yhdistettynä kyynmyrkkyyn voi lisätä munuaisvaurion riskiä. Eläinlääkärille kannattaa etukäteen ilmoittaa, että on tulossa paikalle koiran kanssa, jota kyy on purrut.

Vaikka hyönteisten ja ampiaisten pistot ovat yleensä vaarattomia koiralle, ei koiran ole hyvä antaa jahdata pörriäisiä. Useimmiten ampiainen pistää koiraa päähän tai tassuihin. Vaarana pään alueen pistoksissa ovat turvotuksen aiheuttamat hengitysvaikeudet. Koira saattaa myös saada allergisen reaktion ampiaisen pistosta. Jos näin käy, ole välittömästi yhteydessä eläinlääkäriin.

Punkit levittävät tauteja

Punkkikausi on jo täydessä vauhdissa. Koira kannattaa tarkistaa jokaisen ulkoilun jälkeen kutsumattomien kyytiläisten varalta. Punkit saattavat kävellä karvapeitteen päällä tai löytyä kiinnittyneenä koiran ihoon. Poista kiinnittyneet punkit siihen tarkoitetulla välineellä, kuten esimerkiksi punkkipihdeillä tai punkkilassolla. Irrottaminen onnistuu parhaiten tarttumalla kiertävällä liikkeellä punkkia mahdollisimman läheltä ihoa. Puremakohta on hyvä myös desinfioida.

Juttuvinkki: Suomalaistutkimus koirien arkuuksista ja ahdistumisista – espanjanvesikoirat ovat arimpia, bordercolliet tuijottavat pakonomaisesti

Punkeilta suojautuminen on tärkeää sekä koiran että muun perheen terveyden vuoksi, sillä punkit voivat levittää vaarallisia tauteja. Punkkien torjumiseen on saatavilla monia erilaisia valmisteita. Sopivan tuotteen löytämisessä voi pyytää apua apteekista tai eläinlääkäriltä. Säännöllinen punkkisyyni kannattaa kuitenkin tehdä päivittäin.

Uiminen kesähelteillä

Uiminen on monen koiran lempipuuhaa kesähelteillä. Tarkista kuitenkin vedenlaatu ennen kuin päästät koirasi uimaan. Meri- ja järvivesissä voi esiintyä myrkyllistä sinilevää. Levä näkyy yleensä vedessä vihertävinä tai kellertävinä hiukkasina tai rantaan ajautuneina värjäytyminä. Vesien lämmetessä sinilevää esiintyy enemmän. Jos levää on runsaasti, se muodostaa puuromaisen kerroksen veden pintaan.

Jos havaitset sinilevää, älä anna koiran juoda tai uida vedessä. Jos koira kuitenkin karkaa veteen, pese sen turkki ja huuhtele huolellisesti, jottei koiran iho pääse ärtymään. Sinilevälle vakavasti altistunut koira saa yleensä rajuja oireita, joita ovat oksentelu, ripulointi, lihaskouristukset, koordinaatiokyvyn heikkeneminen ja voimakas vapina. Jos koira juo sinilevän myrkyttämää vettä, on seurauksena pahimmillaan kuolema. Jos epäilet koirallasi sinilevämyrkytystä, ole välittömästi yhteydessä eläinlääkäriin.

Koiran ei muutenkaan ole hyvä antaa juoda suolaista merivettä, sillä puhdaskin merivesi voi aiheuttaa suurina määrinä huonovointisuutta ja suolamyrkytyksen. Pidä myös mielessä, että Suomen järjestyslaki kieltää koirien viemisen yleisille uimarannoille. Koirien uittamiseen tarkoitettuja rantoja on kuitenkin tarjolla monessa kunnassa.

Uiminen on monen koiran lempipuuhaa kesähelteillä.
Uiminen on monen koiran lempipuuhaa kesähelteillä. (Kuva Jukka Pätynen/ Koirakuvat)

Hot spotit ihoalueella

Hot spot on punoittava ja kostea tulehdusalue koiran iholla. Taustasyynä voi olla mikä tahansa paikallinen ärsytys iholla, mutta kesäisin, erityisesti tiivisturkkisilla roduilla, pitkittynyt kosteus voi atistaa hot spotin kehittymiselle. Tarkkaile siis koirasi ihoa ja huolehdi mahdollisimman hyvästä kuivaamisesta.

Ihotulehdus aiheuttaa kutinaa, ärsytystä ja kipua, jolloin koira yleensä pyrkii raapimaan tai nuolemaan tulehtunutta aluetta ja tulehdus leviää. Koiran oloa voi helpottaa ajelemalla turkin tulehtuneelta ihoalueelta, jolloin iho pääsee tuulettumaan ja sen puhdistaminen ja desinfiointi helpottuu. Jos tulehdus ei kotihoidolla parane, ole yhteydessä eläinlääkäriin.

Lämpöhalvaus on todellinen riski

Kesän helteet voivat olla terveysriksi kenelle tahansa. Lämpöhalvaus on koiralle todellinen riski kuumalla. Se on vaarana niin kotipihalla, autossa kuin lenkilläkin. Koiralle kannattaa aina ottaa mukaan vesipullo. Raikasta vettä tulee aina olla saatavilla.

Lämpöhalvauksessa koiran ruumiinlämpö nousee vaarallisen korkeaksi. Lämpöhalvauksen oireita ovat läähätys, apaattisuus, levottomuus, horjahtelu, kuolaaminen, kirkkaanpunaiset limakalvot, oksentelu ja ripuli. Jos koira menee shokkiin ja tajuttomaksi, on tila hengenvaarallinen.

Jos kuumuus pääsee yllättämään, siirrä koira ensiapuna välittömästi pois kuumasta. Koiraa voi viilentää esimerkiksi märillä pyyhkeillä, kastelemalla tassuja, mahanalusta ja nivusia viileällä, ei koskaan jääkylmällä vedellä. Tarjoa koiralle vettä pieniä määriä kerrallaan ja vie se eläinlääkäriin mahdollisimman pian.

Erityisen herkkiä lämpötilan kohoamiselle ovat muun muassa lyhytkuonoiset koirat, sydänvikaiset koirat, pennut sekä vanhat koirat. Ohutturkkiset ja karvattomat koirat pitää myös muistaa suojata palamiselta.

Juttuvinkki: Suomen suosituin koirarotu on vanha tuttu – sopivan kokoisia, mukavaluonteisia ja suhteellisen helppohoitoisia

Autolla matkustaminen kannattaa suunnitella kesällä koiran ehdoilla. Koira voi saada lämpöhalvauksen myös matkustamisen aikana. Vältä koiran matkustamista autossa suorassa auringonpaahteessa. Ilmastoidussa autossakin tulee huolehtia siitä, että viileä ilma kiertää myös siellä, missä koira matkustaa. Huomioi tämä erityisesti, jos koira matkustaa takakontissa tai kuljetuskopassa. Koiran kanssa matkustettaessa tulee myös muistaa pysähtyä kohtuullisin väliajoin, ja päästää koira ulos vilvoittelemaan. Koiran oloa autossa voi myös helpottaa kylmäalustoilla tai pyyhkeeseen käärityillä jäädytetyillä vesipulloilla.

Koiraa ei koskaan saa jättää yksin autoon lämpimällä säällä. Auton sisälämpötila kohoaa lämpimillä säillä varjossakin nopeasti vaarallisen korkeaksi. Ikkunoiden auki jättäminen tai varjoinen paikka eivät estä auton sisäilman kuumenemista. Koiran jättäminen kuumaan autoon on eläinsuojelurikos. Lämpöhalvauksen riski ei koske ainoastaan autoon jätettyä koiraa, vaan se voi uhata myös auringonpaahteeseen kytkettyä koiraa.

Koira kannattaa hellekeleillä lenkkeilyttää joko aikaisin aamulla tai myöhään illalla ilman jo viilennyttyä. Päivisin ulkoilutuokiot kannattaa pitää mahdollisimman lyhyinä. Lenkkeily kannattaa myös suunnata mahdollisimman varjoisaan paikkaan. Asfaltti polttaa herkästi kuumalla koiran tassuja.

Koiralle vaaralliset kesäherkut

Kesällä moni nauttii grillikaudesta. Monet ihmisten herkuista eivät kuitenkaan sovi koiralle, kuten esimerkiksi suolaiset, mausteiset ja rasvaiset grilliruoat. Maissintähkät, jäätelötikut, ruodot ja grillitikut ovat myös vaarallisia, sillä ne saattavat tukkia tai vaurioittaa koiran ruoansulatuskanavaa. Vaaraksi ovat myös pienet ja terävät luut, joita on possussa ja kanassa. Muita koiralle vaarallisia ruoka-aineita ovat muun muassa suklaa, ksylitoli ja sipuli. Myös jäätelö suurina määrinä voi aiheuttaa koiralle ripulia. Älä siis jätä ruokia vartioimatta koiran ulottuville.

Koiralle voikin kesäpäivän viettoihin varata omat eväät. Hauskaa puuhaa koiralle voi grillaamisen ja ruokailun ajaksi kehittää esimerkiksi piilottamalla sen omia kuivaruokanappuloita tai muita koiralle sopivia herkkuja, joiden etsiminen on useiden koirien mieleen.

Pidä koira kytkettynä

Metsästyslaki määrää, että luonnoneläimille on annettava lisääntymisrauha ja koirat on pidettävä kytkettyinä tai välittömästi kytkettävissä 1.3.–19.8. Poikkeuksena ovat poliisin, tullin, puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen työtehtävissä olevat koirat tai paimentamis-, opas- tai vartiointitehtävien koulutustilanteissa. Poikkeuksena ovat myös alle viiden kuukauden ikäiset pennut ja palvelutehtävissä olevat koirat. Koiraa saa pitää vapaana alueen omistajan tai haltijan luvalla ainoastaan pihamaalla, puutarhassa tai muulla aidatulla alueella. Luonnonsuojelualueilla kielto koiran vapaana pitämiseen on ympärivuotinen.

Suomen Kennelliitto toivottaa kaikille turvallista kesää ja mukavia yhteisiä hetkiä koiran kanssa!

Lue myös: Poliisi muistuttaa pitämään lemmikit kytkettyinä – ”Koira on hyökännyt lajitoverinsa tai jopa ihmisen kimppuun”

Suomen Kennelliitto

Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Järjestöllä on noin 146 000 henkilöjäsentä sekä noin 2000 jäsenyhdistystä.

Kommentoi Facebookissa