JÄÄKIEKKO NHL:n runkosarja starttaa tiistaina eli keskiviikkoaamuna Suomen aikaa. Kahdella viime kaudella runkosarja on jäänyt vajaaksi koronapandemian takia, mutta nyt suunnitelmissa on pelata 82 kierroksen runkosarja normaalissa aikataulussa.
Tosin runkosarjassa pidetään kolmen viikon tauko helmikuussa Pekingin olympiakisojen takia. NHL-pelaajat lähtevät olympiajäille kahdeksan vuoden tauon jälkeen, jos koronapandemiassa vain on mahdollista.
NHL on kasvanut 32 joukkueen vahvuiseksi. Laajennusseura Seattle Kraken pelaa historiansa ensimmäisen NHL-ottelun heti runkosarjan ensimmäisenä päivänä. Suomalaisväriä Krakenissa edustaa hyökkääjä Joonas Donskoi.
Viime kaudella NHL:ssä oli poikkeukselliset divisioonajaot. Nyt palataan vanhaan tuttuun sillä erotuksella, että Seattle liittyy Pacific-divisioonaan, josta Arizona Coyotes siirtyy Central-divisioonaan.
Mestarisuosikit ovat tuttuja viime vuosilta. Mikko Rantasen Colorado Avalanche, Vegas Golden Knights ja kahdella edellisellä kaudella Stanley Cupia nostellut Tampa Bay Lightning ovat ennakkospekulaatioiden ykköskastia.
Tampa Baylla on tilaisuus harvinaisen saavutukseen. Edellisen kerran kolmeen peräkkäiseen mestaruuteen on pystynyt Islanders, joka juhli 1980-luvun neljänä ensimmäisenä vuotena.
”Kakkoskastin” huipulla on Leo Komarovin New York Islanders. Suomalaisia pursuavat Florida Panthers ja Carolina Hurricanes ovat potentiaalisia mustia hevosia. Unohtaa ei voi Erik Haulan Boston Bruinsia eikä Toronto Maple Leafsia, jonka edellisestä mestaruudesta tulee ensi keväänä kuluneeksi 55 vuotta.
Rantanen ei kanna ainoana suomalaisena Coloradon värejä. Hyökkääjä Sampo Ranta onnistui nappamaan paikan Avalanchen NHL-miehistöstä. Ranta teki NHL-debyyttinsä viime kauden pudotuspeleissä.
Rantaa suurempi yllättäjä on puolustaja Santeri Hatakka, joka valtasi paikan San Jose Sharksin NHL-ryhmästä. NHL:ssä kautensa aloittavat myös sellaiset nimet kuin Arttu Ruotsalainen, Kristian Vesalainen, rapakon taakse palaava Henrik Borgström sekä suomalaisen jääkiekon huippulupaus Anton Lundell.
Suomalaisista farmiin joutuivat maanantaina viimeisten joukossa Dallas Starsin hyökkääjä Joel Kiviranta ja Islandersin puolustaja Robin Salo.
Teksti Jussi Lehmola
Lue myös: Kolme pelaajaa nimettiin jo Leijonien olympiajoukkueeseen
Kommentoi Facebookissa