Noora Räty -kohu varasti shown – ”Mikään joukkue ei ole kiinteä ilman kriisejä”

Naisleijonat juhlii maalia Venäjä-ottelussa (Kuva: Tiina Puputti / Jääkiekkoliitto)

Naisleijonat juhlii maalia Venäjä-ottelussa. (Kuva Tiina Puputti/ Jääkiekkoliitto)

Naisleijonien päävalmentaja Pasi Mustonen on nyt kelpuuttanut Noora Rädyn joukkueeseensa.

JÄÄKIEKKO Muutama vuosi sitten maailman parhaaksi maalivahdiksi arvioitu Noora Räty tekee paluun Naisleijoniin ensi viikolla, kun Suomi pelaa harjoitusotteluissa Tshekkiä vastaan. Tänä syksynä Rädyn ympärillä on riittänyt kohua, kun päävalmentaja Pasi Mustonen ei valinnut häntä marraskuun Kanada-otteluihin.

Mustonen suivaantui, kun Räty ei pelannut elokuussa MM-kisoissa Calgaryssa työkiireisiinsä vedoten. Samaan aikaan Räty nosti 10 000 euron vuosittaista apurahaa.

Rädyn ja Mustosen erimielisyydet poikivatkin melkoisen mediakohun, jollaista naisten jääkiekon ympärillä ei oltu aiemmin nähty.

– Niin kokenut olen joukkueiden toiminnassa, olen jo kuusikymppinen, että voin sanoa, että mikään joukkue ei ole kiinteä ilman kriisejä. Kaikki mikä ei tapa vain vahvistaa. Kriisit vahvistaa, joukkue kiinteytyy. Meillä on kolme huippumaalivahtia leirillä. Sehän on loistava tilanne valmentajalle. Katotaan, miten he toimii keskenään, Mustonen totesi Leijona-lounaalla keskiviikkona.

Mustonen ilmoitti, ettei valinnut Rätyä marraskuun Kanada-peleihin, koska tämä ei ollut pelannut pitkään aikaan.

– Hänen omien sanojensa mukaan hän oli 240 päivää pelaamatta yhtään ottelua ennen kuin tuli Suomeen. Eihän se ole vaikea ymmärtää, että silloin pitää harjoitella. Nyt on kyse kuitenkin olympialaisiin lähtevästä joukkueesta. On parempi harjoitella pari kuukautta. Maalivahtivalmentaja Vesa Virta on selkeästi viestittänyt tämän Nooralle. Ei siinä ollut mitään kummallisuuksia. Sai harjoitusaikaa ja nyt oli valinnan paikka.

Mustonen korostaa, että Räty on vahva ehdokas olympialaisiin.

– Ei häntä muuten valittaisi tähän, ellei hän olisi yksi mahdollisesti valittavista maalivahdeista. Hän on pelannut hyvän syyskauden.

Räty itse ilmoitti, että olisi valmis olympiajoukkueeseen vaikka kolmosmaalivahdiksi. Mustonen ei ota nyt kantaa maalivahtien roolituksiin.

– Se on käsitelty se asia. Nyt on nyt ja silloin oli silloin. Roolikysymykset on pelaajien ja valmennuksen välisiä keskusteluita. Ne eivät kuulu julkisuuteen.

Mustonen ei ottanut kantaa siihenkään, miten Räty saa peliaikaa Tshekki-otteluissa.

– Pääasiallinen maalivahtivalmentaja Vesa Virta tekee nuo päätökset. Me kuunnellaan Veskua. Päätöksiä ei ole tehty. Meillä on tällä viikolla vasta palaverit. Me harjoitellaankin sitä ennen.

Mustonen korostaa myös, ettei olympiakisojen maalivahtikolmikkoa ole valittu. Olympialaisiin on yhä ehdolla viisi maalivahtia.

Eveliina Mäkinen ja Jenna Silvonen, joka on kaksissa edellisissä MM-kisoissa loistavasti hoitanut kolmosmolarin roolin. Ketään ei ole valittu. 20. tammikuuta on valinta.

Mustonen on pitkin syksyä ollut Räty-jupakan takia kovassa julkisuuspaineessa. Hän kiistää, että negatiivinen julkisuus olisi vaikuttanut hänen toimintaansa.

– En mä näe, että se mitenkään on vaikuttanut muhun. Olennaisinta on, että itse tietää, lähimmäiset tietää, ystävät tietää, kuka on ja mistä tulee. Se on mun mielestäni se ohjenuora, jota kannattaa noudattaa.

Naisten jääkiekko on toki saanut nyt paljon julkisuutta. Sanontahan kuuluu, että negatiivinenkin julkisuus voi auttaa positiivisella tavalla, kun tunnettavuus lisääntyy.

– Sanotaanko niin päin, että näytätte olevan kovin kiinnostuneita, mitä Naisleijonissa tapahtuu, Mustonen totesi asiasta.

Haastattelu Otto Palojärvi

Lue myös: Noora Räty ja Leo Komarov palaavat Leijoniin

Kommentoi Facebookissa