Nuoret Leijonat pehmitti Sveitsin – ”Tilastot kertoo, että oltiin selkeästi edellä”

Nuoret Leijonat juhlii voitto

Nuoret Leijonat juhlii voittoa. (Kuva Pasi Mennander/ Leijonat.fi)

Nuoret Leijonat voitti Sveitsin maalein 4-1 hallittuaan peliä selvästi. Mahdollisuuksia oli huomattavasti suurinumeroisempaankin voittoon.

JÄÄKIEKKO Suomi jatkaa jääkiekon nuorten MM-turnausta Edmontonissa puhtaalla pelillä voitettuaan toisessa ottelussaan sunnuntaina Sveitsin 4-1. Laukaukset Suomi voitti 43-14 ja laukoi neljästi tolppaan, joten paremmuudesta ei ollut epäselvyyttä, vaikka maalien valossa Sveitsi selvisi pienehköillä lukemilla.

Suomen päävalmentaja Antti Pennanen iloitsi erityisesti puolustuspelin onnistumisesta.

– Sveitsillä oli viidellä viittä vastaan kolme tai neljä paikkaa. Erinomainen suoritus pistää vastustaja noin vähille paikoille. Meillä oli paljon paikkoja, joten peli olisi voinut olla numeroiden valossa toisen näköinenkin kuin oli, Pennanen sanoi.

Pennasta harmitti, että jäähyjä tuli liikaa. Tuomarilinja oli tiukempi kuin SM-liigassa.

– Pitää pystyä pelaamaan jäähyttömämmin, vaikka muutama tuomio oli vähän erikoinen. Mutta pitää tottua tuomarilinjaan, joka on erilainen, mihin pelaajat ovat tottuneet.

Avausottelussaan Nuoret Leijonat oli voittanut Saksan 5-3. Pennanen katsoi joukkueensa menneen siitä pelistä eteenpäin.

– Pelattiin kärsivällisesti. Pelaajat olivat valmistautuneet erittäin hyvin. Siitä heille kiitos. Iso steppi oli Saksa-pelistä. Tilastot kertoo, että oltiin selkeästi edellä.

Maalipaikkojen valossa on helppo sanoa, että Suomi olisi voinut viimeistellä tehokkaamminkin. Pennasta tuhlailu ei huoleta.

– Sattumaakin oli. Tänään oli neljä tolppaa. Tärkeää on, että pystytään luomaan paikkoja ja varmaan menee sisään jossain vaiheessa.

Juttuvinkki: Epäilijät saivat nenilleen – tuli Leijonien historian pisin mitaliputki

Suomen maalilla pelasi Roope Taponen. Kari Piiroinen oli torjunut voiton Saksa-ottelussa.

Pennanen ei avannut sitä, onko ykkösmaalivahti mahdollisesti valittu.

– Aika näyttää, miten mennään. Meillä on hyviä maalivahteja ja molemmilla on voitto alla. Kertoisin jos tietäisin. Nukutaan yön yli, kuten joku on joskus sanonut.

Suomi kohtaa keskiviikkona Slovakian. Sitä ennen on kaksi välipäivää, jotka vietetään koronan takia hotellilla. Kuplasta ei saa poistua.

Pennanen on vakuuttunut, että hänen pelaajansa eivät kärsi hotellikuolemasta.

– Uskon, että täällä on kypsiä ja järkeviä ammattilaisia. He itse parhaiten tietävät, mikä heille on hyväksi. Täällä on muutama peli, jota voi tulla katsomaan. Pingiksessä koutsit hallitsee, joten toivotaan, että pelaajat haastaa meitä siinä.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Nuoret Leijonat avasi nihkeällä voitolla – ”Oltiin vähän kärsimättömiä kiekon kanssa”

Kommentoi Facebookissa