JÄÄKIEKKO Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue voitti MM-kisoissa Edmontonissa torstaina Tshekin. Suomi oli rangaistuslaukauskisan jälkeen parempi lukemin 4-3.
Ottelun alku oli Suomelle karmaiseva, kun Tshekki johti 11 minuutin jälkeen jo 2-0. Jaroslav Chmelar upotti ensin 1-0 -maalin hieman helposti maalivahti Leevi Meriläisen taakse. Toisen maalin teki Jiri Kulich ylivoimalla.
Nuoret Leijonat ei lannistunut. Jäähyllä 2-0 -maalin aikana istunut Roby Järventie korjasi erheensä ja kavensi ylivoimalla 1-2:een vielä avauserässä.
Kasper Puutio toi nopeasti toisen erän alussa Suomen jo tasoihin. Sen jälkeen peli oli Nuorten Leijonien otteessa.
Aatu Räty iski lopulta kolmannen erän puolivälissä Roni Hirvosen hienosta syötöstä Suomen 3-2 -johtoon. Tshekin tähtipelaaja Jan Mysak toi joukkueensa kuitenkin tasoihin Meriläisen patjan kautta.
Ratkaisu venyi voittolaukauskilpailuun. Kasper Simontaival ampui ratkaisevan rankkarin.
Suomen jatkopaikka käytännössä varmistui. Turnaus jatkuu Suomen osalta sunnuntaina Slovakia-ottelulla. Ensi maanantaina vastassa on alkulohkon päätösottelussa isäntämaa Kanada.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Nuoret Leijonat jyräsi MM-kisoissa Latvian – ”Meillä on taitavia kavereita”
Kommentoi Facebookissa