HAITANTEKO Oulun poliisille tuli torstaina 13.6. hieman klo 21 jälkeen ilmoitus, jonka mukaan nuorisoa on tunkeutunut Oulun Haukiputaalla Kauppakujalla sijaitsevalle rakennustyömaalle, ja osa heistä on kiivennyt myös työmaan nosturiin.
Tapahtumapaikalla poliisin partiot havaitsivat, että kaksi henkilöä oli kiivennyt nosturiin. Toinen heistä saatiin puhuttamalla alas, ja hänet otettiin poliisin haltuun.
Toinen henkilöistä lähti ensin laskeutumaan alaspäin, mutta alkoi sitten heitellä tavaroita alas nosturista. Alas heitetyt tavarat aiheuttivat vahinkoa muun muassa viereiselle peltikatolle. Alas päästyään henkilö lähti juoksemaan poliisia pakoon. Hänet saatiin kiinni, jolloin hän yritti vielä riistäytyä irti poliisien hallusta.
Nosturissa kiipeilleet oululaiset 20- ja 19-vuotiaat nuoret miehet tuotiin kiinniotettuina poliisin tiloihin. Kyseistä 20-vuotiasta miestä epäillään tässä vaiheessa toimintansa vuoksi vahingonteosta ja haitanteosta virkamiehelle.
Poliisi haluaa muistuttaa, että luvaton oleskelu rakennustyömailla on kiellettyä. Kiipeily rakennustyömaan laitteisiin aiheuttaa vaaraa itselle, muille lähistöllä oleville sekä myös työmaan rakenteille.
Lue myös: Kuusamossa oli musta vuorokausi työtapaturmissa – kaksi miestä kuoli kahdessa eri onnettomuudessa
Kommentoi Facebookissa