Nuorisoryhmät aiheuttivat paljon järjestyshäiriöitä – huolestuttava uusi ilmiö poliisiin joukolla kohdistettu vastustaminen

Valvonnan yhteydessä poliisi hävitti noin 800 litraa alkoholijuomia.

Valvonnan yhteydessä poliisi hävitti noin 800 litraa alkoholijuomia. (Kuvituskuva Fotolia)

Valtaosa alkoholirikoksiin syyllistyneistä oli 15–17-vuotiaita, mutta joukossa oli myös alle 15-vuotiaita.

JÄRJESTYSHÄIRIÖT Poliisi valvoi tehostetusti nuorten päihteiden käyttöä koulujen päättymisviikonloppuna 4.–6.6.2021. Valvonnan yhteydessä poliisi hävitti noin 800 litraa alkoholijuomia.

Juomista noin 700 litraa oli olutta, lonkeroa tai siideriä ja loput viinejä sekä väkeviä alkoholijuomia. Edellisen kerran järjestetyssä valvonnassa 2019 alkoholia hävitettiin noin 1060 litraa.

Poliisi kirjoitti tehovalvonnan aikana alkoholijuomien luvattomasta hallussapidosta ja käytöstä 118 rikosilmoitusta, rangaistusvaatimusta, sakkovaatimusta tai rikesakkomääräystä.  Lisäksi poliisi teki 607 lastensuojeluilmoitusta lastensuojeluviranomaisille, vuonna 2019 luku oli 423.

– Poliisi pitää erittäin huolestuttavana uutena ilmiönä nuorten joukolla poliisia kohtaan kohdistamaa vastustamista. Poliisi joutui osassa poliisilaitoksia käyttämään valvontaan tarkoitettuja resurssejaan erilaisten nuorten aiheuttamien häiriötehtävien hoitamiseen, poliisitarkastaja Ari Järvenpää Poliisihallituksesta sanoo.

Järvenpää kertoo, että rikoksiin syyllistyneiden lasten ja nuorten lukumäärä oli tänä vuonna 269, mikä on saman verran kuin vuonna 2019.  Valtaosa viikonlopun aikana alkoholirikoksiin syyllistyneistä oli 15–17-vuotiaita, mutta joukossa oli myös 26 alle 15-vuotiasta.

Lue myös: Rauhattomana yönä ja iltana useita väkivallantekoja – vakavimpana tappo ja puukotukset

Kommentoi Facebookissa