Nuorten Leijonien kultavahti aloitti hienosti – päihitti itsensä Tuukka Raskin

Ukko-Pekka Luukkonen torjui Nuorille Leijonille MM-kultaa 2019

Ukko-Pekka Luukkonen torjui Nuorille Leijonille MM-kultaa 2019. (Kuva AOP)

Buffalo Sabresin Ukko-Pekka Luukkonen torjui ensimmäisessä NHL-ottelussaan voiton Boston Bruinsista. Bostonin maalivahti Tuukka Rask pommitettiin vaihtoon.

JÄÄKIEKKO Suomalaisen maalivahtiosaamisen kokemus ja nuoruuden into kohtasivat NHL:ssä perjantaina. Buffalo Sabresin Ukko-Pekka Luukkonen torjui ensimmäistä kertaa NHL-ottelussa Sabresin pelattua Stanley Cup -voittaja Tuukka Raskin edustamaa Boston Bruinsia vastaan.

Luukkonen torjui ensimmäisessä NHL-ottelussaan voiton. Hän pysäytti kiekon 36 kertaa, kun Sabresin päihittäessä Bruinsin maalein 6-4.

Luukkosesta tuli ensimmäinen Sabres-maalivahti yli 20 vuoteen, joka on onnistunut voittamaan debyyttiottelunsa joukkueen paidassa. Viimeksi vastaavaan kykeni Mika Noronen lokakuussa 2000.

Raskin ilta oli synkempi. Hän ehti torjua 24 kertaa ja päästää neljä kiekkoa taakseen, ennen kuin hänet otettiin vaihtoon.

Luukkosen seurakaveri, ensimmäistä kauttaan NHL:ssä pelaava Arttu Ruotsalainen onnistui jälleen maalinteossa. Hän teki 4-1 -maalin ja pommitti Raskin siis vaihtoon.

Ilveksessä kautensa aloittanut Ruotsalainen on pelannut nyt yhdeksän NHL-ottelua. Hän on tehnyt niissä neljä maalia.

Juuse Saros vahvassa vedossa

Nashville Predators nappasi pudotuspelitaiston kannalta perjantaina tärkeän voiton. Predators löi Chicago Blackhawksin maalein 3-1.

Predatorsin suomalaiset olivat näkyvästi esillä. Eeli Tolvanen ja Mikael Granlund saalistivat molemmat syöttöpisteen. Erik Haula onnistui maalinteossa.

Predatorsin suuri sankari oli kuitenkinmaalivahti Juuse Saros. Hän torjui 29 kertaa.

Saros sai taiston jälkeen kehuja joukkuekavereiltaan.

– Juice teki minuun vaikutuksen. Heillä oli paikkansa alussa, ja tarvitsimme noita torjuntoja. Hän piti homman tuttuun tyyliinsä kontrollissa ja oli loistava meille, Ryan Johansen sanoi seuran verkkosivuilla.

Predators on kiinni NHL:n keskisen divisioonan viimeisessä pudotuspelipaikassa. Kolme ottelua vähemmän pelannut Dallas Stars vaanii tosin vain neljän pisteen päässä.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Leijonien supertähdet kohtasivat – Sebastian Aho vei voiton

Kommentoi Facebookissa