TAIMEN Taimenten, ja mahdollisesti myös muiden virtavesissämme viihtyvien lajien, elämää voi seurata nyt suorassa lähetyksessä WWF:n Luontolivessä. Livekamera sijaitsee koskessa, jonne WWF on kunnostanut taimenelle sopivia kutupaikkoja ja elinympäristöä yhdessä K-ryhmän kanssa.
Taimen on hyvin paljon lohta muistuttava kala, jonka ulkonäkö ja koko voivat vaihdella paljonkin elinpaikasta riippuen. Taimen on uhanalainen, koska jokien patoaminen, vesien pilaantuminen ja liiallinen kalastus ovat karsineet kantoja jo vuosikymmenten ajan.
Taimenen, ja monien muiden Suomen uhanalaisten vaelluskalojen, auttaminen on yksinkertaista, mutta siihen tarvitaan riittävästi tahtoa ja käsipareja. WWF haluaa Luontoliven avulla herätellä ihmisiä toimimaan.
– Uskon, että tarjoamamme hyvälaatuinen vedenalaiskuva herättää ihmisiä pohtimaan taimenta uudenlaisesta näkökulmasta. Kyseessähän ei ole perinteisessä mielessä pörröisen suloinen eläinlaji, mutta taimen on mielestäni yksi Suomen upeimmista kaloista – ja kiistatta yksi uhanalaisimmista. Toivon ihmisten innostuvan, oppivan ja viihtyvän livelähetyksen parissa, WWF:n virtavesiasiantuntija Manu Vihtonen sanoo.
Livelähetyksestä innostuneet voivat ilmoittautua mukaan talkoisiin taimenen ja muiden uhanalaisten vaelluskalojen pelastamiseksi. WWF:n ja K-ryhmän järjestämissä K-kalapolut-talkoissa on avattu reilun vuoden aikana 12 kutuestettä ja tehty 144 taimenelle sopivaa kutupaikkaa.
Taimenkamera on osa WWF:n laajempaa Luontolive-palvelua, jossa voi katsoa suoria lähetyksiä suomalaisesta luonnosta. Palvelussa tai ilmaisessa Luontolive-applikaatiossa voi seurata taimenten lisäksi ahman ja metsäpeurojen elämää. WWF avasi Luontolive-palvelun huhtikuun puolivälissä.
- WWF:n Luontoliven taimenkamera löytyy osoitteessa luontolive.wwf.fi
Lue myös: Patojen purkaminen saa kannatusta suomalaisilta – jokia kunnostetaan maailmalla kalaystävällisiksi
Kommentoi Facebookissa