Nyt poliisin selvityksen alla on lastensuojelun ja koulun toiminta – 16-vuotiasta uhria kiusattiin väkivaltaisesti

Eri viranomaisten toiminta on poliisin mukaan ollut tutkinnassa esillä Koskelan murhatutkinnan alusta asti.

Eri viranomaisten toiminta on poliisin mukaan ollut tutkinnassa esillä Koskelan murhatutkinnan alusta asti. (Kuva Fotolia)

Poliisi on aloittanut esiselvityksen Koskelan henkirikoksen taustoihin liittyen.

HENKIRIKOS Helsingin poliisi selvittää viranomaisten toimia ennen 4.12.2020 tapahtunutta Koskelan henkirikosta. Esiselvitys käynnistettiin 28.1.2021. Julkisuudessa kuohuttanut teko tapahtui Helsingissä Koskelan sairaalan lähistöllä ja 16-vuotias uhri löydettiin 7.12.2020.

Poliisi otti kiinni kolme 16-vuotiasta poikaa, joiden epäiltiin syyllistyneen tekoon. Esitutkinnassa poliisille on piirtynyt kuva, jonka mukaan uhria on pidetty kaverina, mutta samaan aikaan alisteisessa asemassa verrattuna muihin porukan jäseniin. Toimintaa voi pitää pitkään jatkuneena väkivaltaisena kiusaamisena, joka on johtanut tapahtumailtana uhrin kuolemaan.

Selvityksen alla on lastensuojelun ja koulun toiminta, eli toimenpiteet ja niiden riittävyys liittyen muun muassa esitutkinnassa selvinneisiin rikoksen uhriin kohdistuneeseen pitkään jatkuneeseen kiusaamiseen ja useisiin pahoinpitelyihin. Asia selvittäminen on alussa.

– Eri viranomaisten toiminta on ollut tutkinnassa esillä Koskelan murhatutkinnan alusta asti ja asiasta on keskusteltu myös asianomistajatahon kanssa. Viestimme esiselvityksestä avoimesti, koska poikkeuksellisen vakava henkirikosepäily on ollut laajassa yhteiskunnallisessa keskustelussa, sanoo rikosylitarkastaja, rikostutkintayksikön johtaja Jonna Turunen.

Asiaan on tutkinnanjohtajaksi nimetty rikoskomisario Markku Silen.

– Toivomme nyt työrauhaa asian esiselvittelylle, rikosylitarkastaja Jonna Turunen jatkaa.

Lue myös: Poliisi selvitti 16-vuotiaaseen poikaan kohdistuneen henkirikoksen motiivin – ”Tekoja voidaan pitää sadistisina”

Kommentoi Facebookissa